Lapsen maailma on isovanhemmille nuoruuseliksiiriä

Lasten ja isovanhempien läheinen suhde on hyväksi molemmille. Lapselle mummola voi olla tärkeä kakkosturvapaikka kodin lisäksi. Mummoille ja papoille taas lasten kanssa leikkiminen on nuoruuseliksiiriä, sanoi Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch Ylen aamu-tv:ssä tänään tiistaina.

Ylen aamu
Anna Rotkirch.
Kesällä moni lapsiperhe ei tule toimeen ilman isovanhempien lastenhoitoapua. Tutkimusprofessori Anna Rotkirch Väestöliitosta kertoo, miten isovanhempien seura vaikuttaa lapseen ja miten suomalainen isovanhemmuus on vuosien aikana muuttunut.

Isovanhemmat hoitavat nykyisin melko paljon lapsenlapsiaan. Väestöliiton tutkimuksen mukaan suurten ikäluokkien edustajista 75 prosenttia hoitaa lapsenlapsiaan keskimäärin kuutisen tuntia viikossa. Isovanhemmat ovat avuksi etenkin kesällä, kun lapsilla ei ole koulua.

– Nykyään me taidamme vähätellä isovanhempien merkitystä. Me luulemme, että isovanhemmat eivät ole yhtä tärkeitä kuin ennen, koska he eivät enää asu yhdessä ydinperheen kanssa. Mutta asia on melkein päinvastoin. Lapsilla on enemmän isovanhempia elossa kuin ennen ja he ovat hyvin tärkeitä lapsen hyvinvoinnille ja kehitykselle - eivät pelkästään avuksi lapsen vanhemmille, Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch sanoo.

– Yhdessäolo isovanhempien kanssa voi nostaa lapsen älykkyyttä ja lisätä hänen sosiaalisia taitojaan.

Suhde mummuun ja pappaan voi olla myös tärkeä suojatyyny silloin, kun perheessä on kriisejä. Lapsi voi selvitä paremmin esimerkiksi avioerosta tai muutosta, jos isovanhemmat ovat mukana hänen elämässään. Mummola voi olla kodin lisäksi toinen turvallinen paikka, jossa saa olla rennosti ja jossa asiat eivät muutu.

Yhdessäolosta myös jännitteitä

Perheiden kannattaa kuitenkin muistaa, että isovanhempien avullakin on yläraja. Kun ollaan paljon yhdessä, syntyy jännitteitä. Mummon ja vaarin on syytä pitää huoli siitä, etteivät he astu vanhempien rooliin. Isovanhemmat saattavat myös väsyä ja lapset alkaa ikävöidä vanhempiaan, jos mummolassa vietetään liikaa aikaa.

Eläkeläiset ovat nykyisin nuorekkaita ja meneviä, he matkustelevat paljon. Miten pitäisi suhtautua sellaisiin isovanhempiin, jotka eivät ehdi olla lapsenlasten kanssa?

- Me suomalaiset emme ajattele, että isovanhemmilla on velvollisuus auttaa. Ei heiltä voi sitä vaatia. Mutta tutkimusten mukaan suomalaiset isovanhemmat osallistuvan hyvin paljon ja mielellään, paitsi hoitamalla lapsia myös tukemalla jälkikasvuaan taloudellisesti.

Lapsenlasten kanssa vietetty aika nuorentaa.

- Lasten hoitaminen nostaa isovanhempien fyysistä ja henkistä kuntoa. Leikkiminen ja asettuminen lapsen maailmaan on varsinaista nuoruuseliksiiriä, Anna Rotkirch sanoo.

Murrosikäiselle toimiva suhde isovanhempiin voi olla tärkeä apu ja helpottaa teini-iän kriisejä. Joku teini sanoi, että ihaninta mummolassa on se, että vanhemmat eivät ole siellä.