1. yle.fi
  2. Uutiset

Xu Beihong: Kiinan kuuma taidenimi

Vuonna 1953 kuolleen taiteilijan töistä maksetaan jättivaltiossa nyt huikeita summia. Ne heijastelevat myös nyky-Kiinan poliittista tilannetta.

kulttuuri
Xu Beihongin kahdeksan hevosta -teos.
Xu Beihongin Kahdeksan hevosta -teos.Alex Hofford / EPA

Hevosia: laukkaavia hevosia, ylpeästi pystypäin kulkevia hevosia, uhmakkaasti ilmaan potkivia hevosia. Xu Beihong maalasi hevosfiguureitaan 1930- ja 1940-luvun Kiinassa japanilaisinvaasion aikana, ja teoksista huokuvaa symboliikkaa ei ole vaikeaa yhdistää silloiseen vastarintamielialaan.

Eikä niiitä ole vaikeaa linkittää tähänkään päivään: Xun hevostöiden renessanssi nyky-Kiinassa ajoittuu sopivasti tilanteeseen, jossa maa huokuu nationalismia ja Japanin kanssa käydään aggressiivista nokkapokkaa muutamasta Itä-Kiinan merellä sijaitsevasta saaresta.

- Hevoset ovat kauniita, rohkeita ja lojaaleja eläimiä, joihin yhdistyy voitokkuuden tunne. Luulen että juuri näiden asioiden takia kiinalaiset pitävät isäni maalauksista, Xu Beihongin poika Xu Qingping kertoo.

Rohkeutta ja periksiantamattomuutta

Pariisissa eläinten anatomiaa opiskelleen Xun yksittäisistä tussimaalauksista maksetaan Kiinassa parhaimmillaan yli 700 000 euroa. Hevosten kylkeen on myös liiitetty Tang-dynastian aikaisia ikivanhoja runoja, jotka usein kannustavat rohkeuteen ja periksiantamattomuuteen.

- Tämä oli erityisen merkityksellistä tuolloisen vaikean poliittisen tilanteen aikana. Xu Beihong ei ollut pelkästään loistava taiteilija, vaan myös suuri isänmaanystävä, kiinalaisen taiteen asiantuntija Carmen Ip Sothebyn huutokauppakamarilta kertoo.

Xuta arvostetaan myös siksi , että hän ryhtyi kuvaamaan ihmiskehoa maassa, jossa tämä taidetraditio oli unohtunut vuosisatojen ajaksi.

Portrait of Lady -maalaus.
Xu Beihongin maalaus Portrait of Lady.EPA

Kiinalainen taide jyrää

Beihongin uusi tuleminen liittyy vahvasti kiinalaisen taiteen asemaan kansainvälisillä markkinoilla, jossa perinteiset länsimaiset isot taiteilijanimet ovat jääneet jopa jälkijunaan. Esimerkiksi Artprice-tietokannan mukaan vuonna 2011 viidestä maailman kysytyimmästä taiteilijasta kolme oli Kiinasta. Ykkössijaa piti tuolloin Zhang Daqian. Xu Beihong oli listassa viidentenä heti Pablo Picasson jälkeen.

Tänä vuonna taas Xun kalleimman työn,_ Cultivation on the Peaceful Landin _hinta kohosi Pekingissä yli 30 miljoonaan euroon.

Riesana väärennökset

Tuoteväärennöksistään tunnetussa Kiinassa tehtaillaan myös taideväärennöksiä, ja etenkin Xu Beihongin töitä kopiodaan ahkerasti. Taiteilijan perheen mukaan Xu teki elämänsä aikana noin 3000 teosta, markkinoilla liikkuvien töiden määrä taas on yli 10 000.

The Body Of Miss Jiang Biwei-maalaus myytiin Pekingissä neljä vuotta sitten aitona Xuna 8 miljoonalla eurolla, kunnes paljastui, että teos oli tehty harjoitustyönä Pekingin taideakatemiassa.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi