1. yle.fi
  2. Uutiset

Dyykkaamisesta kaupoille vain vähän ongelmia – "Ruokaa etsivät tietävät mitä tekevät"

Suurimpien kauppaketjujen mukaan dyykkauksesta ei juuri tule yhteydenottoja tai ongelmatapauksia, mutta roska-astioille tehdään ilkivaltaa aika-ajoin. Kuopion poliisi tutkii parhaillaan harvinaista tapausta, jossa paikallinen kauppa teki tutkintapyynnön roskistenpenkojasta.

Kotimaan uutiset
Kerrostalon kierrätyspiste.
Yle

Helsinkiläisen Siwa-myymälän roskiksista Kalliossa etsitään paljon ruokaa. Ongelmia dyykkauksesta ei ole koitunut, kertoo myymäläpäällikkö Kimmo Hietala.

– Nämä roskikset, joita käytämme, olivat ainakin muutama vuosi sitten kenties tunnetuimmat roskikset Helsingissä. En ole ainakaan kuulllut että mitään ongelmia, sotkemista tai ilkivaltaa, olisi roska-astioille tehty. Täällä kävivät aiempina vuosina etenkin nuoret, silloin saattoi olla vähän sellainen trendikin, Hietala kuvailee.

Päivittäistavarakaupan yhdistyksessä roskien dyykkauksen päällimmäisenä haittana pidetään terveysriskejä, joita roskista haetusta ruoasta voi aiheutua.

Asiantuntija Merja Söderström muistuttaa, että kauppa ei ole vastuussa roskista löytyvien ruokien laadusta.

– Jäteastiaan päätyneitä elintarvikkeita ei ole tarkoitettu syötäviksi, ne voivat olla esimerkiksi vanhoja tai likaantuneita. Niitä ei ole tarkoitettu omaan käyttöön haettaviksi, sillä me emme voi ollenkaan taata, mitä siitä seuraa sen jälkeen.

Kauppojen ruokahävikkiä on Söderströmin mukaan vähennetty muilla keinoin.

– Käsitykseni on, että alennushintalapuilla esimerkiksi "parasta ennen" -päivää lähestyviin tuotteisiin on onnistuttu vähentämään ruokahävikkiä kaupoissa hyvin.

Roskiksille murtautumisesta suuretkin sanktiot

Suurimmissa kauppaketjuissa Keskossa ja S-ryhmässä tuntuma on, että roskien dyykkaaminen kauppojen pihoilla on melko pieni haitta.

Kuopiolaisessa Lidlissä poliisitutkintaan päätyi kuitenkin vastikään tapaus, jossa roskia penkonut opiskelija oli jäänyt kiinni murtautumisesta roska-astioille.

Kuopion poliisin mukaan vastaavia tutkintapyyntöjä tehdään hyvin harvoin. Maksimirangaistus varkaudesta voi olla jopa kaksi vuotta vankeutta, kertoo komisario Heikki Mansikka-Aho.

– Ratkaisevaa tällaisessa tapauksessa on se, miten roskiksille on menty. Nykyisin roska-astioita lukitaan kaupoissa ja taloyhtiöissä entistä enemmän. Murrosta voi seurata myös merkittäviä kuluja lukkojen korjaamisen takia, sadoista euroista pariin tuhanteen euroon.

– Dyykkaaminen on mielletty pitkään ikään kuin jokamiehen oikeudeksi, ja sitä innoittaa myös ajatus kierrättämisestä, Mansikka-Aho kertoo.

Helsinkiläisen Siwan myymäläpäällikkö uskoo, että dyykkarit tietävät, mitä ovat tekemässä.

– Toisaalta se on jokaisen omalla vastuulla, mitä roskiksesta hakee. Varmasti kaikki sen tietävätkin, ettei kauppa ole vastuussa jätteisiin menneistä ruoista.

– Uskon, ettei kukaan tekisi tutkintapyyntöä ihan tavallisesta roskiksien dyykkaamisesta. Lukittuun tilaan murtautuminen on tietysti jo aivan toinen asia, myymäläpäällikkö Kimmo Hietala summaa.

Lue seuraavaksi