Äänekäs oppositio haastaa perinteiset selviytymisopit talouskriisistä

Ministerit alkavat käsitellä budjettia tiistaina ja valmista pitäisi olla kuun lopussa. Jos Helsingin yliopiston tutkijaa Lauri Holappaa on uskominen, Suomi voi korjata kestävyysvajetta elvyttävämmällä politiikalla. Kokonaiskysyntää kasvattava politiikka nostaisi talouskasvua, jolla vähennettäisiin velkaantumista. Holappa tietää olevansa jälkikeynesiläisten ajatustensa kanssa yksin.

valtion talousarviot
Lauri Holappa, Aki Kangasharju ja Sixten Korkman.
Tutkija Lauri Holappa (vas.) on jälkikeynesiläinen, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju (oik.) klassisen koulukunnan edustaja ja professori Sixten Korkman siltä väliltä.Petri Leppänen, Yle, Nordea

Kun 1990-luvun lama iski Suomeen, Helsingin yliopiston tutkija Lauri Holappa oli ala-asteikäinen.

Lama-ajasta hänen muistikuviinsa jäi se, kuinka moni tuttavapiirin vanhemmista menetti työnsä, ja se ahdisti lapsia.

– Se oli vastenmielistä ja riisti Suomessa monilta lapsilta todelliset mahdollisuudet onnelliseen ja tasapainoiseen elämään, Holappa sanoo.

Nykyisen taantuman aikana Holappa tutkii Helsingin yliopistossa, miten valtavirran taloustieteen rahateoria on vaikuttanut talouspolitiikkaan ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen.

Holappa kuitenkin tunnetaan paremmin Rahatalous haltuun -kirjasta sekä Raha ja talous -blogista (siirryt toiseen palveluun). Blogissa ja kirjassa hän analysoi tutkija Jussi Ahokkaan kanssa Suomen talouskurimusta ja eurokriisiä jälkikeynesiläisestä näkökulmasta.

Keynesiläisyydellä tarkoitetaan sitä, että valtio pyrkii ylläpitämään täystyöllisyyttä huolehtimalla kysynnästä. Taantumassa keynesiläiset kannattavat elvytystä, mutta nousukaudella he kiristäisivät talouspolitiikkaa.

Jälkikeynesiläiset pitävät Holapan mukaan muita alakoulukuntia tiukemmin kiinni oppi-isä John Maynard Keynesin (1883–1946) ajatuksista. Heidän mukaansa valtion on kaikkina aikoina huolehdittava kysynnästä, kun taas uuskeynesiläiset pitävät sääntelyä ja elvytystä väliaikaisena toimenpiteenä.

Näkökulmansa takia Holapalla on ollut sukset ristissä hallituksen talouspolitiikan ja monen ekonomistin suositusten kanssa. Holapan mukaan Suomella olisi varaa elvyttää.

Holappa on Venuksesta, Kangasharju Marsista

Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju torjuu Holapan ajatukset. Hän varoittaa Suomen nopeasta velkaantumisesta.

– Velan määrä ei vielä ole hälyttävä, mutta suunta on. Velan kasvuvauhti on nopeaa ja siinä mielessä meillä ei ole elvytysvaraa, Kangasharju toteaa.

Lisäksi Kangasharju sanoo, että Suomen tuotantopotentiaali on pysyvästi alentunut. Siksi talouskurimusta ei voida hoitaa keynesiläisellä elvytyksellä.

Holappa ei puolestaan ymmärrä puheita elvytysvaran loppumisesta.

– Suomen valtio joutuu maksamaan 10-vuotisesta velkakirjoista vain 1,5 prosentin korkoa ja kolmevuotista lainaa Suomi saisi markkinoilta käytännössä ilmaiseksi, Holappa sanoo.

Luottomarkkinoilla velan hinta eli korot määräytyvät monesti sen perusteella, kuinka paljon valtiolla on velkaa ja millaiset sen talouskasvunäkymät ovat.

Mitä matalammalla korot ovat, sitä luottavaisempia markkinat ovat valtion kykyyn maksaa velkansa takaisin.

Kyse on siitä, miten kasvua saadaan aikaiseksi. Kun Holappa hakee apua valtiosta, Kangasharju kiinnittää huomionsa yrityksiin.

Pysyvän kasvun aikaansaanti vaatii Kangasharjun mukaan keksintöjä ja riskinottoa yrityksissä. Valtion elvytyksellä eli tiehankkeilla ja homekoulujen korjaamisella saadaan puolestaan kertaluonteisia vaikutuksia ja se johtaa sekä velkaantumiseen että velan kallistumiseen.

Holappa on toista mieltä. Hänen mukaansa parasta elvytyksessä olisi se, että kasvulla saataisiin aikaan myönteiset näkymät.

Myönteiset näkymät antaisivat markkinoille syyn siihen, miksi ne pitäisivät velan hinnan alhaisena.

Holappa myöntää, että erot Kangasharjun ja hänen ajattelussaan ovat suuret.

– Jos tarkastelen Nordean lausuntoja, niin minä olen Venuksesta ja Kangasharju Marsista, Holappa sanoo.

Keynes vastaan klassikot

Osaltaan Kangasharjun ja Holapan erot johtuvat eri koulukunnista. Holappa tunnustautuu jälkikeynesiläiseksi ja Kangasharju puolestaan sanoo ammentavansa talousajatteluansa uusklassisesta perinteestä.

Kangasharju tosin kieltää olevan puhdasoppisesti koulukunnan kannattaja.

Klassisessa koulukunnassa ei uskota julkisilla menoilla ja tuloilla tehtävään elvytykseen, koska markkinat tasapainottuvat itsenäisesti.

Keynesiläisten mukaan taas markkinatalouteen kuuluu mekanismeja, jotka vahvistavat sekä taantumia että nousukausia. Siksi niihin on puututtava koko ajan.

Kangasharjukaan ei sulje elvytyksen mahdollisuutta kokonaan pois.

– Maailmanlaajuinen finanssikriisi vuonna 2009 oli hyvä esimerkki siitä, kuinka yksityinen sektori lamaantui. Silloin ensimmäistä kertaa historiassa maat Yhdysvaltoja myöten elvyttivät, Kangasharju sanoo.

Yksittäisen ja pienen maan elvytys on Kangasharjun mukaan ongelmallista. Esimerkiksi osa minihallitusneuvotteluiden jälkeisen elvytyksen hyödyistä valuu ulkomaankaupan myötä muualle, koska suomalaiset ostavat verotarkistuksilla ulkomaisia tuotteita.

Holappa kuitenkin muistuttaa 1990-luvun lamasta, jolloin hallituksen olisi pitänyt leikkaamisen sijaan harrastaa elvyttämistä. Siitäkin huolimatta että Suomi oli talouskurimuksessa lähes yksin.

– Käytännössä Suomen budjettialijäämät lähtivät laskuun vasta siinä vaiheessa, kun talous lähti kasvuun. Leikkauspolitiikka ei onnistunut, vaan se pidensi lamaa, Holappa sanoo.

Kangasharju tosin sanoo, että 1990-luvun laman siemenet kylvettiin edellisen vuosikymmenen kasinotalouden aikana. Lamalla ei ollut mitään tekemistä elvytyksen kanssa.

Jälkikeynesiläiset marginaalissa, keynesiläiset enemmistössä

Aalto yliopiston professori Sixten Korkman arvioi, että Suomen talouselämästä löytyy kaikkien koulukuntien edustajia. Akateemisessa maailmassa kirjo on laajempi kuin päätöksiä tekevissä organisaatioissa, kuten valtiovarainministeriössä ja Suomen Pankissa.

Entisenä valtiovarainministeriön ylijohtajana Korkman toteaa, että virkamieskunta sekä Suomessa että kansainvälisissä organisaatioissa on voittopuolisesti keynesiläistä. Muuten finanssikriisin jälkeistä kansainvälistä elvytystä ei voi selittää.

– Koulukunta vaikuttaa siihen, miten maailmaa hahmotetaan, Korkman myöntää.

Valtiovarainministeriön viime vuosien nihkeyttä elvytykseen Korkman selittää sillä, että virkamiehiin on iskostettu huoli budjettien alijäämistä ja velkaantumisesta. Tämä siitäkin huolimatta, että suurin heistä on elvytyksen päälle ymmärtäviä keynesiläisiä.

Korkman muistuttaa, että keynesiläisten välillä on eroja. Hän pitää jälkikeynesiläisyyttä marginaalisena ilmiönä, jota esiintyy vain akateemisessa maailmassa.

Ongelmana Korkman pitää sitä, etteivät koulukunnan edustajat ota huomioon todellisuutta.

Suomen pitää välttää suuria alijäämiä, koska eurojärjestelmä säätelee velkaantumista. Euromaiden yhteinen keskuspankki EKP ei puolestaan ala rahoittaa Suomea, jos maa ylivelkaantuu.

Toisaalta Korkman pitää Kangasharjun säästöpuheita liian kovina. Nordean pääekonomisti esitti Ylelle tammikuussa, että hallituksen tulisi säästää kahdeksan miljardia euroa neljässä vuodessa.

– Mittaluokka on tosi raju. En tiedä, mitä jää hyvinvointivaltiosta jäljelle tuollaisen jälkeen, Korkman toteaa.