Huono hillasato uhkaa viedä isot rahat

Hillan huono sato uhkaa viedä Pohjois-Suomesta satoja tuhansia euroja. Tänä vuonna hilla on paleltunut monin paikoin alavilla soilla, ja sato jäänee pieneksi.

luonto
Kuivuneita hilloja
Sauli Antikainen / Yle

Ranualla on hilla harvassa tänä kesänä. Hallat ja yöpakkaset ovat vieneet ison osan avosoilla kasvavien hillojen kukista ja supuista. Esimerkiksi Elvi Kestilän mökillä ei hillaa ole.

– Korvasieniaikaan oli hirveän paljon kukkia, mutta juhannuksena oli pakkasta ja mitä on niin ne on tyhjiä ainakin meidän mökin vieressä. Korpeen tai jonnekin järvien rantaan voi tulla mutta ei avosoille.

Joissakin paikoissa hilla on välttynyt pakkasen puraisulta ja kesän kuivuudelta, mutta niitä paikkoja on kuitenkin suhteellisen vähän. Pakkanen vahingoitti hillaa vielä kukkavaiheen jälkeen, kun se oli tupella, eikä siitä silloin tule syötävää marjaa, sanoo ranualainen Juhani Pulju.

– Suojasilta metiltä niitä löytyy, mutta avosoilta ne on kyllä menny. Kuivettuneita ruttanoita on vaan muutamia.

On kuitenkin vielä liian aikaista sanoa tarkasti, millainen hillasato tänä vuonna saadaan: hilla on paikoin Lapissa vieläkin kukassa. Ne marjat kypsyvät vasta loppukesästä.