Ruotsin arkkipiispa: Avioliiton suoja on tarjottava myös homoille

Ruotsin ensimmäinen naisarkkipiispa Antje Jackelén sanoo homoparien vihkimisen avioliittoon olevan kirkon omien opetusten luonteva seuraus.

Ulkomaat
Antje Jackelén.
Ruotsin arkkipiispa Antje Jackelén.Yle

Ruotsin tuoreen arkkipiispan Antje Jackelénin mukaan kirkko pidättäytyy aina puoluepolitiikasta, mutta poliittisuutta se ei voi välttää.

– Uskoon kuuluvat kaikki tärkeät kysymykset. Ne kaikki kuuluvat kirkolle, Jackelén sanoo Yle Uutisille Visbyn tuomiokirkossa.

Saksassa varttunut Jackelén lähti parikymppisenä Ruotsiin opiskelemaan, löysi aviomiehen ja jäi.

Kesäkuussa hänet vihittiin Ruotsin kirkon korkeimpaan tehtävään. Avokätinen maahanmuuttopolitiikka saa häneltä lämpimän tuen – oikeistopopulismin nousu huolestuttaa.

– Yksi kulttuuri asetetaan toisen yläpuolelle. Ajattelu perustuu usein ideologioille, joista luulimme päässeemme eroon. Näin ei selvästikään ole tapahtunut.

Jackelénin mukaan kulttuurisesti monikielinen yhteiskunta on luovempi kuin sellainen, joka uskottelee itsellensä olevansa hyvin homogeeninen.

Naispappien viimeiset vastustajat ahtaalla

Liberaalina tunnetun Jackelénin mielipiteet ovat herättäneet konservatiivipiireissä myös suuttumusta.

– Jos sanon jotakin uskontojen välisestä dialogista, saan pian kuulla olevani muslimien halaaja ja kykenemätön ymmärtämään, kuinka kauheaa islaminusko oikeasti on.

Naisten asema on Jackelénin mukaan varsin hyvällä tolalla Ruotsin kirkossa.

Miespapeille, jotka edelleen kieltäytyvät yhteistyöstä naispappien kanssa arkkipiispan vertauskuvat eivät lupaa erityisen helppoja aikoja.

– Jos hakee Ikeasta töitä, mutta suostuu myymään vain pöytiä, eikä lainkaan tuoleja, voi toki päätyä loistavaksi pöytäkauppiaaksi. Mutta uralla eteneminen Ikeassa ei ole erityisen todennäköistä.

"Homoliitot eivät uhkaa muita avioliittoja"

Arkkipiispa ei suostu opastamaan Suomea sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymisessä.

Ruotsissa nämä liitot hyväksyttiin avioliittolainsäädännön muutoksella viisi vuotta sitten. Ruotsin kirkko on vihkinyt homopareja marraskuusta 2009 alkaen.

Antje Jackelénin mukaan ajatus homoparien vihkimisestä avioliittoon on oikeastaan kirkon omien, perinteisten oppien hedelmä.

– Opetamme, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja kannustamme elämän mittaisiin rakkaussuhteisiin.

– Ei se vähennä perinteisen avioliiton arvoa, että se suoja, jonka avioliitto muodostaa, tarjotaan myös samaa sukupuolta oleville pareille, hän sanoo.

Jyrki Hara / Yle Uutiset, Visby