Väärää rahaa liikkeellä - tarkista setelit

Oulussa liikkeellä olevat väärennetyt setelit on ilmeisesti tehty kopiokoneella, ja niiden laatu on heikko. Poliisi muistuttaa, että väärennöksillä ei kannata yrittää maksaa ostoksia jos on pieninkään epäily rahan alkuperästä.

Kotimaa
Euroseteli
Väärennöksiä on liikkeellä 20:n ja 50 euron seteleistäHenrietta Hassinen / Yle

Lievimmillään väärän rahan hallussapidosta ja levittämisestä voi selvitä sakoilla. Vakavin maksuvälinerikos on väärennös, jolloin vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta ja kovin neljä vuotta vankeutta, rikoskomisario Tapani Tasanto Oulun poliisista luettelee.

– Tietysti on mahdollista, että kansalainen saa vahingossa haltuunsa väärennetyn setelin, mutta sillä maksaminen on rikos jos huomaa että raha on väärennetty.

Väärennetty seteli tulee toimittaa poliisille tai Suomen pankkiin.

Oulun poliisi varoitteli torstaina yleisöä Oulussa ja myös muualla Suomessa liikkeellä olevista väärennetyistä 20:n ja 50 euron seteleistä. Huonolaatuiset väärennykset on tehty todennäköisesti väritulostimella tai kopiokoneella.

Kaksi kiinniottoa – muitakin levittäjiä etsitään

Tapauksen johdosta on ollut kiinniotettuna kaksi oululaismiestä, jotka ovat myöntäneet väärän rahan hallussapidon. Asia etenee syyttäjälle.

– Tutkinta jatkuu. Poliisilla on vihjeitä muistakin väärien seteleiden levittäjistä, tuntomerkkejä ja valvontakameran kuvia, Tapani Tasanto kertoo.

Oulun poliisi vetoaa edelleen suureen yleisöön lisävihjeiden saamiseksi.

– Tärkeää olisi heti soittaa 112:een, kun joku yrittää maksaa väärennetyllä rahalla. Näin partio saisi väärän rahan levittäjän tuoreeltaan kiinni.

Korjaus 4.7.2014 klo 12.40. Otsikkoa ja tekstiä muutettu: Väärän rahan vahingossa käyttäminen ei ole rikos, kuten aiemmin mainittiin.