Lentävän poron ja kahvilan kainaloon syntyi sattumalta yritysyhteisö

Lentävän Poron Teatteri ja kahvila Kauppayhtiö ovat vetäneet kylkeensä sattumalta ja pusertamatta syntyneen yritysyhteisön. Saman pihapiirin kesäbasaariin teatterin Diivojen kanssa mahtuu myös neljän muun yrityksen toimintaa.

kulttuuri
Lentävän Poron Teatterin Jonne Suopajärvi (ylh. vas.), Jussi Olavi Jokinen (ylh. oik.), Harri Kailanto (alh. vas.) ja Janne Juhani Haarma
Muutama tunti ennen ensi-iltaa kaikki on niin valmista, että Lentävän Poron väki ehtii keskittyä jännittämiseen. Kuvassa (ylhäällä) Jonne Suopajärvi, Jussi Olavi Jokinen ja (alhaalla) Harri Kailanto sekä Janne-Juhani Haarma. Haastattelu ja kuva: Bikka Puoskari / Yle

Rovaniemeläinen Lentävän Poron Teatterin tämän kesäinen show on Diivat, joka saa ensi-iltansa perjantaina 4. heinäkuuta.

Diivat tarjoaa yleisölle farssimuodossa annoksen 50-lukua. Juonen keskeisin kaksikko on rahapulaa poteva näyttelijäduo Leo ja Jack, sanoo toista miespääosaa esittävä Harri Kailanto.

– Diivoissa kaksi urallaan ehkä hieman epäonnistunutta näyttelijää päättää lähteä tavoittelemaan kuolemassa olevan miljonäärirouvan perintöä. Se sitten johtaa erilaisiin kommelluksiin, kun selviää, että nämä sukulaispojat eivät olekaan sukulaispoikia, vaan sukulaistyttöjä, joten he joutuvat sitten tekeytymään naisiksi.

Katsojille luvataan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kieroilua, rakkautta ja ristiinpukeutumista. Ohjaaja *Jonne Suopajärvi *kertoo, että miehet mekoissaan eivät esityksen farssiluonteesta huolimatta ole lavalla ainoastaan nauruja kirvoittamassa.

– Mielenkiintoisesti käydään läpi myös naisen aseman parantumista. Sitä kuinka nainen alkaa vapautua sieltä miehen ikeen alta. Siihenkin päästään käsiksi myös tässä ristiinpukeutumisen lomassa.

"On se ihan eri asia kuin jos yrittäisi yksin tehdä"

Lentävän Poron lava seisoo jo toista kesää kahvila Kauppayhtiön sisäpihalla, jonne on teatterin tulon myötä syntynyt viiden samalla pihamaalla toimivan yrityksen rypäs.

Kyllähän siinä heti tulee sellainen tekemisen meininki. Kaikki puhaltavat yrittäjinä yhteen hiileen ja tekevät kaikkensa sen eteen, että tulee hyvä lopputulos. On se ihan eri asia kuin jos yrittäisi yksin tehdä.

Antti Kuha

Kesäbasaarissa toimivat teatterin ja kahvilan lisäksi myös Super-Pirtelöbaari, Pure Hamburger sekä vaatepuoti Hih-Hi. Paikan kulmakivi on kahvila Kauppayhtiö, jonka omistaja Antti Kuha on tyytyväinen ympärille syntyneeseen kuhinaan.

– Kyllähän siinä heti tulee sellainen tekemisen meininki. Kaikki puhaltavat yrittäjinä yhteen hiileen ja tekevät kaikkensa sen eteen, että tulee hyvä lopputulos. On se ihan eri asia kuin jos yrittäisi yksin tehdä.

Yritysyhteisön uusin tulokas on pirtelöbaaria pyörittävä Hannamari Rahkonen.

– Meillä oli puhetta tällaisesta yhteistyöstä jo muutama vuosi sitten ja tänä vuonna oli sitten kaikille hedelmällinen aika. Liityimme sitten mukaan tähän jengiin, Rahkonen kertoo.

Yhteistyötä pusertamatta ja puolivahingossa

Yritysryppään muodostama kesäbasaari on syntynyt pusertamatta ja puolivahingossa. Samassa hengessä sen annetaan tulevaisuudessa myös kasvaa, sanoo Lentävän Poron lennonjohtajaJanne-Juhani Haarma.

Emme mekään oikein tiedä, kuinka pitkälle tämä voi mennä. Me tarjoamme hyviä juttuja, joihin muut voivat liittyä mukaan.

Janne-Juhani Haarma

– Tämä tulee aika orgaanisesti, sattuman kautta. Pyrimme luomaan tänne mahdollisimman hyvän alustan, jonne kaikki ovat tervetulleita. Sitten vain hyvillä ideoilla mukaan.

Yhteisen pihapiirin yritysyhteisön tulevaisuus on Haarman mukaan vielä auki. Laakereille tuskin jäädään silti lepäilemään.

– Emme mekään oikein tiedä, kuinka pitkälle tämä voi mennä. Me tietysti Lentävän Poron Teatterin puolelta kehitämme omaa toimintaamme ja Kauppayhtiö kehittää omaa toimintaansa. Se on se perusta. Me tarjoamme hyviä juttuja, joihin muut voivat liittyä mukaan.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus