1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Putous-tähdet puolustavat uuden kaupunginteatterin näyttämöä

Kymmenet kulttuurivaikuttajat ovat allekirjoittaneet vetoomuksen Lappeenrannan kaupunginteatterin pienen näyttämön puolesta.

Kuva: Vilma Hannén / Yle

Lappeenrannan kaupungin kulttuuritekijät puolustavat pienen näyttämön rakentamista uuteen kaupunginteatteriin. Kaupunki on päättänyt karsia kaupunginteatterin rakennuskustannuksia niin, että pieni näyttämö jäisi rakentamatta.

Kulttuurialan ihmisten kirjoittaman vetoomuksen allekirjoitti facebook-ryhmässä parissa päivässä yli sata alan tekijää, vaikuttajaa tai kannattajaa.

Allekirjoittaneissa on muun muassa Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttelijöitä, suositun Putous-ohjelman näyttelijät Krista Kosonen ja Riku Nieminen sekä Salatut elämät -sarjasta tuttu Kirsi Ståhlberg.

"Kuin uimahallin allas ilman vettä"

Kannanoton mukaan pienen näyttämön rakentamatta jättäminen leikkaa ison palan teatterin toimintaedellytyksistä.

"Se on verrattavissa siihen, että rakennetaan uimahalli, mutta ei laiteta altaisiin vettä – tai jätetään lasten allas rakentamatta", verrataan kirjoituksessa.

Kirjoituksessa korostetaan pienen näyttämön tärkeyttä sillä, että lastennäytelmät, monologit ja esimerkiksi intimit lauluillat jäisivät haaveeksi ilman sitä. Kirjoituksen mukaan: "Pieni näyttämö tuo esiintyjän lähelle katsojaa aivan eri tavalla kuin suuri näyttämö".

Vetoomuksessa muistutetaan siitä, että kun ohjelmisto saadaan monipuoliseksi erikokoisten katsomoiden kanssa, "vaikuttaa se myös rahoituksen omaan osuuteen lipputuloina".