Pauli Halme and the lost lovers – hyvää tuulta ja katkeria sydänsuruja kantrihengessä

Amerikkalaista juurimusiikkia tarjoillut energinen bändi esiintyi Rääkkylässä viime viikonloppuna. Vuoden kasassa ollut rytmiryhmä on aikeissa vallata maailman- vähintään Euroopan.

Kotimaa
Pauli Halme and His Lost lovers
Anna Huttula / Yle

Kihaus Folkissa esiintyi erilainen poikabändi, rakkaudesta aitoon kantrimusiikkiin syntynyt Pauli Halme and His Lost Lovers. Kyseessä on helsinkiläislähtöinen, kantria soittava viiden nuoren miehen poppoo.

– Tämä bändi syntyi rakkaudesta aitoon kantrimusiikkiin, kertoo nokkamies Pauli Halme.

– Bändi muodostui viime vuonna. Meillä oli biisejä ja haluttiin soittaa hyvää kantria, joten miksipäs ei, jatkaa Halme.

Koonpano ei vielä ole kovin tunnettu, mutta mikäli keulahahmoa on uskominen, asia muuttunee lähitulevaisuudessa.

– Koko ajan tässä tehdään töitä sen eteen, että meistä tulisi tunnettuja.

– Valloitetaan ensiksi Eurooppa ja sitten katsotaan sitä Amerikkaa sen jälkeen, vitsailee Halme.

Bändin nuoret miehet ovat tunteneet toisensa pitkään.

– Soiteltiin ristiin rastiin eri bändeissä, vähän erilaista musiikkia. Sitten todettiin, että halutaan kaikki soittaa kantria.