Keltaista päälle maantielle – matkaluistelijat hyvässä vauhdissa Tampereelta Turkuun

Maailmaan vanhimpiin kuuluva rullaluistelutapahtuma käynnistyi Tampereelta sunnuntaina. Yhteisluistelun tähtäimessä on Suomen Turku, jonne päädytään viiden päivän ja 400 kilometrin jälkeen.

Kotimaa
Nainen laittaa istuen rullaluistimia jalkaansa
Matti Vikman / Yle

FinLine on matkaluistelutapahtuma, jossa nautitaan maisemista ja hyvästä yhteishengestä. Tärkeintä ei ole voitto, vaan hyvä tunnelma.

– Tämä on 23. kerta kun tapahtuma järjestetään. Mukana on paljon ulkomaalaisia, eli meno on kansainvälistä. Rullaluistelu yleistyi Suomessa 90-luvun alussa, jolloin perustettiin Katukiitäjät-seura. Siitä lähtien on myös FinLine-tapahtumaa järjestetty, kertoo yhteyshenkilö Ilpo Häyrynen.

Keltainen väri on tärkeä matkaluistelijoille. Aiemmin paitojen väri on vaihdellut, mutta hyväksi havaittu ratkaisu on otettu kaikkien osallistujien käyttöön.

– Olemme pohtineet asiaa ja huomanneet, että keltainen on hirveän hyvä turvaväri. Se näkyy liikenteessä ja autoilijat reagoivat siihen. Olemme myös tutkineet koko reitin ja kartoittaneet mahdolliset vaaran paikat turvallisuuden lisäämiseksi, Häyrynen toteaa.

FinLine-retken tämän vuoden pääkohde on Turun Saariston Rengastie. Matka alkoi sunnuntaina Tampereelta. Reitti kulkee Sastamalasta ja Säkylästä Uuteenkaupunkiin ja edelleen Houtskarin ja Nauvon kautta Turkuun. Turussa 38 rullaluistelijaa on perillä perjantaina 11. heinäkuuta.

Porukkahenki palkitsee

Helsinkiläinen Sirkka-Liisa Ihalainen on tapahtumassa ensimmäistä kertaa. Hän liittyi seuran jäseneksi vuosi sitten ja päätti osallistua saman tien ryhmäluisteluun.

– Täällä kaikki auttavat toisiaan ja tässä on nautinto etusijalla, turvallisuuden jälkeen, mutta kuitenkin. Maisemat ovat todella nautittavia, auton kyydissä tunnelmat ja tilanteet eivät välity samalla tavoin, arvioi Ihalainen.

Myös pyöräily ja hiihtäminen ovat Ihalaisen harrastuksia. Niillä saa kuntopohjaa luisteluunkin, vaikka olosuhteet ovat olleet aika hankalat.

– Kyllä minua itseäni jännitti, alkukesä on ollut sen verran märkä, etten ole päässyt riittävästi harjoittelemaan. Minulla on nyt sauvat mukana. Jos tuntuu siltä, että akillesjänteet eivät kestä, niin sauvoilla voi auttaa matkantekoa, Sirkka-Liisa Ihalainen toteaa.

Tapahtumaan osallistuu kaikkiaan 38 luistelijaa. Noin puolet heistä on ulkomaalaisia, mikä vaatii yhteisen kielen löytämistä.

– Meidän ryhmässä kaikki ymmärtävät toisiaan, mutta joissakin ryhmissä yhteisen kielen löytäminen vaatii hieman työtä. Käsimerkeillä pärjää kuitenkin pitkälle ja porukan yhteishenki on aivan loistava; silloin kun jonkun voimat ovat vähissä, koko porukka auttaa, lupaa Sirkka-Liisa Ihalainen.