Rahankeräyslakia aiotaan taas uudistaa

Uusi malli rahankeräysten uudistamisesta menee hallituksen käsittelyyn elokuussa. Tulevaisuudessa rahankeräyksen järjestäminen voi olla ilmoitusasia.

politiikka
Kuvassa hyvätekeväisyyteen liittyvää kuvituskuvaa. Käsi laittamassa kolikkoa keräyslippaaseen
Tuuli Kuismin / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sísäministeriö tiedottaa uudistavansa rahankeräysten lupamenettelyä kiireaikataululla.

Uudessa mallissa rahankeräyksissä siirryttäisiin nykyisestä ennakkolupamenettelystä ilmoituksenvaraiseen menettelyyn.

- Raskas ennakolliseen lupaharkintaan perustuva lupamenettely rahankeräysten osalta ei ole enää perusteltu. Uusi hahmoteltu malli, joka pohjautuu rahankeräysten toimeenpanijan ilmoitukseen keventää sääntelyä, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen.

Rahankeräysten luotettavuutta turvaamaan kaavaillaan uutta julkista rekisteriä, josta kuka tahansa voisi tarkistaa rahankeräyksen oleellisimmat tiedot.

Sisäministeriön mukaan alustavissa virkamiestason keskusteluissa rekisterin ylläpitäjiksi on ehdotettu aluehallintovirastoja ja maistraatteja.

Ilmoitusmenettelyyn siirtyminen tarkoittaisi nykyisen rahankeräyslain kumoamista ja uuden lainsäädännön laatimista ohjaamaan ilmoituksia ja rahankeräysten rekisteröintiä.

Rahankeräyslakia viilataan monivaiheisesti

Sisäministeri aikoo viedä lakihankkeen rahankeräyslain uudistuksesta hallituksen käsiteltäväksi elokuussa.

- On syytä olettaa, että lakihanke rahankeräysten lupamenettelyn uudistamiseksi etenee nopealla aikataululla syksyllä, uskoo Päivi Räsänen.

Rahankeräyslakia on viilattu viime aikoina tiuhaan. Ennen juhannusta eduskunta hyväksyi rahankeräyslain osittaisen uudistuksen, joka löysäsi vaatimusta keräysten yleishyödyllisyydestä.

Ajantasaisen lainsäädännön tietokanta FINLEX paljasti tammikuussa, että vaatimus rahakerääjän yksinomaisesta yleishyödyllisyydestä poistui laista ilman eduskuntakäsittelyä.

Syy tähän on opetus- ja kulttuuriministeriön lainvalmistelussa tekemä virhe, jonka vuoksi sisäministeriössä valmisteilla ollut muutos siis oli osittain voimassa jo ennen eduskuntakäsittelyä.