1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Uutistoimistot: Israel teki uuden iskun Gazaan – kuusi kuollut

Uutistoimisto Reutersin mukaan yksi surmansa saaneista olisi ollut paikallisen ääri-islamistiryhmän johtaja.

Israel iski Rafahiin, Gazaan jälleen 9. heinäkuuta 2014. Kuva: Said Khatib / AFP / Lehtikuva

Israel on tehnyt uuden ilmaiskun pohjoiseen Gazaan, kertoo uutistoimisto AFP.

AFP:n mukaan isku tehtiin varhain keskiviikkona ja siinä sai surmansa kuusi ihmistä.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan kuolleiden joukossa on paikallisen ääri-islamistiryhmän johtaja. Neljä surmansa saanutta olisi tämän perheenjäseniä, viides puolestaan toistaiseksi tunnistamaton nainen.

Reuters kertoo ainakin 22:n kuolleen Gazassa tiistain jälkeen.