1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Osallistu

Nuori – miksi et käytä turvavyötä?

Arviolta joka kolmas tieliikenteessä menehtynyt olisi pelastunut, jos turvavyö olisi ollut kiinni. Turvavyö voi myös pelastaa vakavimmilta vammoilta. Miksi sinä et käytä turvavyötä?

Osallistu
Turvavyö, osallistu, liikenneturva, liikenne,
Augustina Jämsä / Yle

Liikenneturvan (siirryt toiseen palveluun) tekemien alueellisten tarkkailujen mukaan nuorten turvavyön käyttö on paikoin ollut vain viidenkymmenen prosentin luokkaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (siirryt toiseen palveluun)mukaan nuorten kuljettajien riski kuolla liikenteessä on yli kolminkertainen muuhun väestöön verrattuna.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue seuraavaksi