Yksipuolinen harjoittelu voi pilata monen urheilu-uran

Yksipuolinen ja väärin tehty harjoittelu näkyy herkästi lääkärin potilaslistalla. Ortopedi Tuomo Karila hoitaa viikoittain nuoria, joiden vammat olisivat estettävissä monipuolisella ominaisuusharjoittelulla. Ongelmista huolimatta fysiikkavalmentaja, liikunnanohjaaja (AMK) Jouni Bergdahl näkee valoa tunnelin päässä.

urheilu
Mies nostelee painoja kuntosalilla.
Matti Myller / Yle

Vakavat yksipuolisen harjoittelun aiheuttamat urheiluvammat ovat yhä yleisempiä ja yhä nuorempien urheilijoiden murheena.

Ortopedi, urheilulääkäri Tuomo Karila kertoo vain 11-vuotiaista lapsista, joiden vammat voivat olla hyvin vakavia. Valtaosin kyse on yksipuolisen harjoittelun aiheuttamista rasitusvammoista.

Yleistyviä vammoja ovat muun muassa polvilumpion jänteen kiinnityskohdan ongelmat, akillesjänteen kiinnityskohdan tauti ja voimistelijatytöillä tauti, joka näkyy esimerkiksi reisilihaksen kasvutumakkeeseen kiinnittyvässä kohdassa.

Karila kertoo myös, että muutaman valtalajin parhaiten menestyneistä joukkueista jokaisesta löytyy vähintään viisi, pahimmillaan jopa kymmenen alle 15-vuotiasta nuorta, joiden selkä oirehtii.

– Näitä tapauksia tulee yksin minulle joka jesuksen viikko.

Fysiikkavalmentaja, (AMK) liikunnanohjaaja Jouni Bergdahl kertoo syyn tähän.

– Pitkään jatkunut, kuluttava ja yksipuolinen harjoittelu vääränlaisissa olosuhteissa.

Bergdahlin mukaan harjoitteet voivat olla oikeita, mutta liikkeet tehdään väärin ja toistoja on liikaa.

Esimerkkinä hän kertoo tapauksen, jossa nuorten urheilijoiden ryhmä harjoitteli levytangoilla.

– Annettuani pelaajille muutaman vinkin siitä, miten liikkeitä tulee tehdä oikein, tuli joukkueen valmentaja ensin hieman väliintuloa ihmeteltyään kiittelemään neuvoista ja sanoi, ettei ole voimaharjoittelun asiantuntija.

– Totesimme sen jälkeen, että varsinkin kasvuikäisiä valmentavilla pitäisi aina olla apunaan osaavia ominaisuusvalmentajia, jotka osaavat opettaa esimerkiksi voimanhankinnan tekniikoita.

Lapsi kestää kovaa harjoittelua

Karilan ja Bergdahlin mukaan nuori, pienikin ihminen kestää kovaa harjoittelua, kunhan se on monipuolista.

– Mutta nuorta ei ole tehty kestämään yhtä toistettua liikettä viikkotolkulla, Karila muistuttaa.

Kaksikon mukaan päällimmäinen vastuu on valmentajalla.

– Jos ryhmästä yksi tai kaksi alkaa oirehtia, niin jo pitää miettiä, mitä on muutettu ja mitä on tehty eri lailla. Lapset eivät yleensä teeskentele.

Esimerkkinä Karila mainitsee Helsingissä Töölön pallokentän tekonurmen. Sen käyttöönoton jälkeen klinikalle alkoi tulla lapsia ja nuoria, joille oli kehittynyt kantapään rasitusmurtumia.

– Kysyin, missä he harjoittelevat, ja vastaus oli aina sama. Se muovinen tekonurmi asfaltin päällä ilman pehmustetta on täydellinen vitsi.

Bergdahl ja Karila esittävät, että seuroissa tai joukkueissa uskallettaisiin kysyä enemmän neuvoja ja mielipiteitä muilta valmentajilta.

– Suomessa on hyvää valmennustietoa, mutta tulisi löytää riittävän helppo väylä jakaa sitä. Kommunikaatio olisi tässäkin kaiken AO.

– Rohkeammin kysyttäisiin apua, kun ei itse osata. Siitä tässä on kyse. Onneksi tilanne on parantumassa.

Nykyisessä järjestelmässä lisäneuvojat kuitenkin maksavat – ja se näkyy kausimaksuissa.

– Lisämaksu tarkoittaisi, että yksinhuoltajan tyttö tai poika lentäisi ulos joukkueesta, koska vanhemmalla ei olisi varaa maksaa kalliita kausimaksuja. Näitä tapauksia on jo nyt liikaa, Bergdahl huomauttaa.

Bergdahlin mukana rahat pitäisi kohdentaa ammattitaitoisiin valmentajiin, ei byrokratiaan. Yksi vaihtoehto olisi se, että vanhat monipuoliset seurat tulisivat taas muotiin.

– Niin, samassa seurassa olisi jotain mitä ottaa yleisurheilijoilta, voimistelijoilta tai kamppailulajeista. Nyt pakerretaan yksin, vaikka oppi olisi nurkan takana, lääkäri ja liikunnanohjaaja huomauttavat.