Arkut lahoavat, kirkkoherra Rungius ei

Satoja vuosia vanha muumio on yksi Meri-Lapin erikoisimmista matkailunähtävyyksistä. Tutkijoita ja yleisöä muumioituneen kirkkoherran kohtalo kiehtoo edelleen.

ilmiöt
Matti Sunnari/ Yle

Keminmaan Pyhän Mikaelin kirkossa lepää yleisön nähtävänä kirkkoherra Nicolaus Rungius.

Rungiuksen tarina on kiehtonut ihmisiä jo vuosikymmeniä. Vielä nykyäänkin muumioitunutta kirkkoherraa käy ihmettelemässä noin 10 000 matkailijaa vuosittain, mutta takavuosista määrä on puolittunut.

– Suurin syy tähän on se, että saksalaiset turistibussit eivät enää kulje Suomen läpi Nordkappiin vaan ne ajavat Norjan kautta. Aikaisemmin parkkipaikalla saattoi olla useampikin saksalainen turistibussi yhtä aikaa, kertoo kirkkoherra Yrjö Haapala Keminmaan seurakunnasta.

Vanha kivikirkko on tuttu käyntikohde myös paikallisille koululaisille, joita ei ole perinteisesti tarvinnut houkutella katsomaan muumiotunutta kirkkoherraa.

Muitakin muumioita on löytynyt

1600-luvulla vaikuttanut kirkkoherra Rungius oli väkevä saarnamies. Hänen kerrotaan todenneen aikalaisilleen: "Jos sanani ovat totta, ruumiini ei mätäne.".

Haapalan mukaan Rungiuksen lisäksi vanhan kirkon lattialautojen alta on löydetty 40 muutakin arkkua, joissa vainajat olivat muumioituneet ja säilyneet hyvin.

– Onhan toki olemassa paikkoja, joissa on liian kuivaa eikä silloin tapahdu maatumista ja samanlaisia arkkulöytöjä on tehty muidenkin kirkkojen alta.

Rungiuksen ruumista ei ole ihmisvoimin suojattu mädäntymiseltä, vaan ruumis on kuivunut kirkon lattian alla. Haapalan mukaan Oulun yliopiston historian laitos on tutkinut pitkään Keminmaan arkkulöytöjä.

– Onko Rungius kuitenkin ollut erilainen, koska hänen ympärillään on jo viides arkku, kuvailee Haapala.

Missä on toinen käsi?

Vanhan kirkkoherran mysteeriä selvitetään yhä, sillä viimeisin näyte Rungiuksesta otettiin viime keväänä.

– Tutkijoilla on mikroskooppisen pieni murunen Rungiuksen varpaankynnestä, jonka perusteella he tietävät aikanaan kirkkoherran ruokalistan, luonnehtii Haapala.

Vuosien mittaan on selvinnyt, että Rungius kärsi ilmaisesti ainakain liikalihavuudesta ja osteoporoosista sekä todennäköisesti keuhkotulehduksesta ja munuaiskivistä.

Sen sijaan sitä ei tiedetä, missä hänen toinen kätensä on. Usein kuullun väitteen mukaan käsi olisi irronnut, kun saksalaissotilaat olisivat tanssittaneet muumiota sodan aikaan.

– Kukaan ei tiedä, miksi toinen käsi on kadonnut, mutta kun jotakin asiaa ei tiedetä, niin sitten aletaan keksiä tarinoita. Ja Rungiuksen käden puuttumisesta on kymmeniä tarinoita ja ne kaikki ovat tietysti yhtä tosia, naurahtaa Haapala.

Rungiuksen viimeinen leposija on Pyhän Mikaelin kirkossa. Se on 1500-luvun puolivälissä rakennettu harmaakivikirkko, jotka ovat Pohjois-Suomessa harvinaisia.