Scorpions haluaa muuttaa maailmaa rockin ilosanomalla

Lähes 50-vuotiaan rock-yhtyeen Scorpionsin vanhojen fanien rinnalle on kasvanut uusi sukupolvi. Yleisö kaikkialla maailmassa haluaa kuulla bändin kolme suurinta hittiä. Scorpions taas tahtoo levittää musiikin ilosanomaa ja muuttaa maailmaa.

kulttuuri
Rock-yhtye Scorpions
Marc Theis

Scorpionsin kolme isointa hittiä, Rock You Like a Hurricane, Winds of Change ja Still Loving You ovat merkittävä osa rock-musiikin historiaa.

Yhtyeen kitaristi Rudof Schenker sanoo, että fanit kaikkialla maailmassa haluavat yhä uudestaan ja uudestaan kuulla nämä kolme kappaletta.

– Kappaleilla on hämmästyttävä hirtoriansa. Winds of Change syntyi, kun Berliinin muuri sortui ja kylmä sota loppui. Kun rakkausballadi _Still loving You _esitettiin Ranskan televisiossa, seurauksena oli vauvabuumi. Ranskalaiset syyttävät meitä buumista edelleen, Schenker naurahtaa.

Kitaristin mukaan Rock You Like a Hurrigane taas on rockia puhtaimmillaan. Schenkerin mukaan kappale heijastelee 1980-lukua.

Kiertue-elämä maailmalla tarjoaa inspiraatiota lauluihin.

– Lähes kaikilla kappaleilla on yhteys sen hetkiseen elämäntilanteeseen.

Bändi vanhenee, fanit nuorenevat

Scorpions perustetiin vuonna 1965 Saksassa. Rudolf Schenker on soittanut yhtyeessä alusta asti.

Ensi vuonna 50-vuotta täyttävä bändi aikoo julkaista juhlan kunniaksi uuden albumin, jossa on sekä uusia kappaleita että vanhaa, ennen julkaisematonta materiaalia.

– Olemme hyvässä kunnossa. Varmasti moni haluaa juhlia kanssamme.

Rudof Schenker kertoo, että Facebook-tykkäyksistä ja netin kautta tulevasta palautteesta voi päätellä, että suurin osa faneista on alle kolmikymppisiä. Sama näkyy konserttiyleisössä.

Kun rakkausballadi Still loving You esitettiin Ranskan televisiossa, seurauksena oli vauvabuumi. Ranskalaiset syyttävät meitä edelleen tästä buumista.

Rudof Schenker

– Varmaan 80 prosenttia on 18–28-vuotiaita. Olemme huomanneet, että fanipohja on uudenlainen. Uusi sukupolvi on kyllästynyt tietokonemusiikkiin ja haluaa nähdä yhtyeen, jolla on jotakin sanottavaa ja joka soittaa omin käsin, muusikki arvelee.

Rockin ilosanomaa

Rock-kitaristi korostaa, että musiikissa on sanoma. Schenkerin mukaan musiikilla voi parantaa maailmaa.

– Esimerkiksi Irakissa, jossa tapahtuu kauheita asioita, ihmisten pitäisi kuunnella musiikkia. Jos kuuntelee tai säveltää musiikkia ja laulaa mukana, mielipide asioihin voi muuttua ja ihminen tekee ehkä erilaisia ratkaisuja. Vain ihminen itse voi muuttaa maailmaa. Jos muuttaa itseään, voi muuttaa maailmaa, kitaristi pohtii.