Yksitoista ihmistä kuoli koulubussin suistuttua tieltä Kiinassa

Kuolleista kahdeksan oli lapsia. Koulukyytien vaarallisuus on suututtanut kiinalaiset.

Ulkomaat
Onnettomuusbussi.
Onnettomuusbussi.AFP / Lehtikuva

Yhteensä yksitoista ihmistä on kuollut minibussin suistuttua tieltä Hunanin maakunnassa Etelä-Kiinassa. Onnettomuudessa kuoli kahdeksan lasta, kaksi opettajaa ja bussin kuljettaja.

Minibussi suistui vuoristossa mutkittelevalta tieltä lähellä Xiangtanin kaupunkia. Kapealla tieosuudella ei ollut suojakaiteita.

Minibussissa oli ainoastaan seitsemän penkkiä. Erään kuolleen lapsen isä kertoi paikalliselle uutistoimistolle Xinhualle, että bussi oli usein liian täynnä.

Koulubussionnettomuudet ovat viime vuosina aiheuttaneet suuttumusta kiinalaisten keskuudessa. Huhtikuussa kahdeksan lasta kuoli liikenneonnettomuudesta Hainanin maakunnassa. Kaksi vuotta sitten 19 lasta kuoli, kun hiililastia kuljettanut kuorma-auto törmäsi koulubussiin maan luoteisosassa. Yhdeksänpaikkaisesta rahdinkuljetusautosta koulubussiksi muutettu bussi kuljetti 64 ihmistä.

Lähteet: Reuters, AP