Viimeinen kortti keskitysleiriltä kertoo Lammille kätkettyjen juutalaisten vaiheista

Lammille jatkosodan aikana turvaan viety Simon Grünzweig sai syyskuussa 1941 kortin saksalaiselle keskitysleirille viedyltä äidiltään ja pieneltä tyttäreltään. Kortti jäi viimeiseksi. Vajaan sadan juutalaispakolaisen piilottaminen Porraskoski-Järventaustan pieneen kylään on uskomaton tarina.

Kotimaa
Simon Grünzweigin saama kortti keskitysleiriltä
Markku Karvonen / Yle
Simon Grünzweigin saama kortti keskitysleiriltä

Emme voi kuvitella lammilaiseen Porraskoski-Järventaustan kylään piilotetun Itävallan juutalaisen Simon Grünzweigin tunteita, kun hän sai odotetun kortin äidiltään ja tyttäreltään. Aiemmasta kirjeenvaihdosta oli jo näkynyt Saksaan liitetyn Itävallan juutalaisten olojen nopea huononeminen sekä äidin ja tyttären joutuminen keskitysleirille. Tuo kortti jäi perheenjäsenten viimeiseksi elonmerkiksi.

Simon Grünzweigin saaman kortin kopio on osa laajaa aineistoa, jonka hämeenlinnalainen Pauli Riihilahti on koonnut kotikylänsä Lammin Porraskoski-Järventaustan erikoisimmasta episodista. Jatkosodan puhjettua kylään tuotiin turvaan ja pois saksalaisten silmien edestä vajaa sata Itävallan juutalaista pakolaista. Riihilahden perheessä pakolaisia oli kahdeksan. Miksi ihmeessä he olivat syrjäisessä hämäläiskylässä?

Suomen juutalaisen yhteisön aloitteesta ja viranomaisten avulla

Suomeen saapui noin 150 Itävallan juutalaista pakolaista siinä vaiheessa, kun Saksa oli vuonna 1938 liittänyt Itävallan itseensä. He tiesivät, että paras oli jättää natsivaltakunta. Pauli Riihilahti kertoo heidän valinneen Suomen, koska itävaltalaisina he pääsivät tänne ilman viisumia. Jatkosodan sytyttyä Suomen juutalainen yhteisö esitti, että heidät olisi paras siirtää pois etelän kaupungeista ja viedä pois saksalaisten silmistä. Siis piiloon maalle.

Porraskoski-Järventaustan kylä taas valikoitui, koska seudulla oli paljon täysihoitoloita. Hämeessä täysihoitolassa ollut juutalaisyhteisön johtohahmo keksi, että Lammilla olisi hyvä turvapaikka. Kyläläisille tulijat olivat täysi yllätys. Pauli Riihilahti kertoo äitinsä muistelleen, että eräänä päivänä vain oveen koputettiin, ja nimismies ilmoitti että taloon tulee kahdeksan pakolaista. Heitä oli lähes joka maatalossa.

Yllätyksestä huolimatta elo oli sopuisaa

Pakolaiset olivat kylässä kummajaisia. Riihilahden mukaan he olivat korkeasti koulutettua ja sivistynyttä väkeä, jotka kävelivät kylällä puvuissaan ja kravateissaan. Maaseudun töissä heistä ei ollut mitään apua. Osan oleilua maksoi juutalainen seurakunta. Pauli Riihilahti kummastelee jälkeenpäin, ettei Suomi halunnut mitenkään hyödyntää pakolaisten hyvää koulutusta ja ammattitaitoa, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut.

Pauli Riihilahden aikalaisia mm. haastatteluissa saama kuva on, että yhteiselossa kyläläisten ja pakolaisten välillä ei ollut ongelmia tai jännitteitä. Jotkut halusivat olla hyödyksi mm. antamalla saksantunteja. Riihilahdella olleet saivat olla Paulin lapsenvahteina. Ja selvästi salaisuus piti siihen saakka kunnes aselevon jälkeen pakolaiset siirtyivät enimmäkseen Ruotsin puolelle.

Mitä kertoo viimeinen kortti keskitysleiriltä?

Pauli Riihilahti on tutkinut kotikyläänsä liittyvää aihetta jo yli kymmenen vuotta, ja aineisto on täydentynyt kaiken aikaa. Jokin aika sitten hän sai yllätyspuhelun Ruotsista iäkkäältä naiselta, joka oli ollut pikkutyttönä sijoitettuna juuri hänen kotiinsa.

Esimerkkinä aineistosta ja runsaasta kirjeenvaihdosta Pauli Riihilahti näyttää postikortin kopiota, jonka Peltosen taloon sijoitettu ydinfyysikko Simon Grünzweig sai keskitysleiriltä äidiltään ja tyttäreltään. Koko perheen oli tarkoitus päästä tahoiltaan Amerikkaan, mutta matka jäi toteutumatta.

Äiti Gisella kirjoitti:

”Rakas lapsi! Sain kaikki kirjeesi, jotka minua ilahduttivat. Voit uskoa, että nämä kirjeesi pitävät minua elämässä. Kun se aika tulee, menemme kaikki yhdessä pienen rakkaan Ingasi kanssa tuonpuoleiseen. Siksi aloittakaamme uuden taistelun elämästämme, sellaisena kuin se tulee ja kantakaamme se kärsivällisesti, eikä anneta periksi. Jumala tulee meitä varmasti auttamaan. Äiti”

Pieni tytär oli kirjoittanut kortin toiselle puolelle oman viimeisen viestinsä, mutta sitä ei ole onnistuttu vielä selventämään.

Porraskoski-Järventausta on tehnyt pakolaisten eteen enemmän kuin mikään muu suomalainen kylä, sanoo Pauli Riihilahti.