1. yle.fi
  2. Uutiset

Koirien ihmillistäminen näkyy eläinlääkärin työssä – "vastaanotolla näkee koiria, joilla on lippalakki ja verkkarit"

Koiria nähdään yhä useammin perheenjäsenenä, ihmisen ja eläimen välimaastossa olevana olentona. Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Heikki Putro näkee ilmiössä sekä hyötyjä että haittoja.

ilmiöt
Lemmikkikoira on puettu muotinäytökseen.
Moskovalainen lemmikkikoira on puettu muotinäytökseen.Sergei Chirkov / EPA

Koirien ihmillistäminen näkyy eläinlääkärin vastaanotolla monin tavoin, esimerkiksi pienten rotukoirien määrän kasvuna.

– Ilmiö näkyy kenties tietyntyylisten pienten rotujen suosiossa. Ihmisillä on paljon koiria, jotka on jalostettu muistuttamaan vauvaa, arvioi pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Heikki Putro.

Putron vastaanotolla koiran kohotettu asema perheessä näkyy myös hoidettavien eläinten nimissä.

– Siinä missä ennen vanhaan vastaanotolla hoidettiin Penejä, Murreja ja Jyryjä, nykyään hoidossa käyvät Martat, Helmit, Pentit ja Pertit. Koirien nimet ovat yhä useammin ihmisten nimiä, joskin vähän vanhahtavia tai hilpeitä, kertoo Putro.

Ihmisten mukaan nimetyt koirat astelevat vastaanotolle toisinaan myös puettuina. Putro ei halua tuomita eläinten pukemista.

– Vastaanotolla näkee koiria, joilla on lippalakki päässä, verkkarit päällä, kesämekko tai nahkatakki. Ei siitä varsinaisesti ole haittaa koiralle, arvioi Putro.

Eläinlääkärin näkökulmasta Putro näkee koirien inhimillistämisessä myös hyviä puolia.

– Koiraa hoidetaan kuin omaa lasta. Koirasta ollaan yhtä lailla huolissaan kuin lapsesta. Sille halutaan kaikki se hoito, mikä omalle lapsellekin haluttaisiin. On tavattoman ihanaa, liikuttavaa ja palkitsevaa eläinlääkärille tehdä työtä, jolla on merkitystä ihmisille, sanoo Putro.

Haittaa inhimillistäminen voi Putron mukaan aiheuttaa, jos koira on perheenjäsenenä tasa-arvoinen.

– Jos koira on liian tasa-arvoinen muun perheen kanssa, niin siitä voi tulla ongelmia. Koiralle pitäisi kuitenkin olla laumanjohtaja, Putro muistuttaa.

Koirien erikoisruokavalioista on sekä hyötyä että haittaa

Korostunut halu pitää lemmikistä huolta näkyy Putron mukaan myös kiinnostuksena koiran ruokintaan.

– Ihmisillä on vilpitön halu tarjota koiralle parasta, sanoo Putro.

Se, minkä kukin näkee koiralle parhaaksi, vaihtelee paljon. Koirille myydään rotukohtaisia ruokia, mutta toisaalta vastaanotolla käy myös koiria, jotka syövät kermassa haudutettua muikkua samassa pöydässä kuin ihmiset. Myös eläinlääkärin vastaanotolla myydään ruokaa, jota käytetään hoidon tukena.

- Terveysmielessä erilaisten sairauksien hoidon tukena käytettävät erikoisruokavaliot eivät ole vanhoja. Ne tulivat markkinoille parikymmentä vuotta sitten. Nykyään on valtavasti paljon muutakin ja se tietysti tarkoittaa, että koirien ruokinta on houkutteleva markkina, kertoo Putro.

Lemmikkitarvikeliikkeissä myydään eri ikäryhmille ja roduille tarkoitettuja ruokia. Niiden suurin ero on Putron mukaan todennäköisesti pussissa.

– Luultavasti ne ovat aikalailla samaa nappulaa eri pussissa, arvioi Putro.

Suosituista erikoisruokavalioista, kuten vehnättömyydestä, voi Putron mukaan olla koirille hyötyäkin.

– Vehnättömyydessä on selkeä terveysnäkökohta. Allergioita on paljon ja vehnä on koirilla yleisin allergeeni. Se tosin saattaisi olla ongelma, jonka on osin aiheuttanut kuivamuona. Sitä sitten yritetään kuivamuonilla korjata. Allergiat ovat todennäköisesti myös osin rodunjalostuksen sivutuotteena syntynyt virhe, pohtii Putro.

Silti kaikki ruokavaliot eivät sovi kaikille koirille.

– Raakaruokinta on iso trendi. Se sopii joillekin koirille paremmin kuin kuivamuonat. Ei sekään silti ongelmaton ole. Joillekin tulee siitä terveysongelmia, kertoo Putro.

Lue seuraavaksi