Kaustinen paistatteli auringossa – festivaali uudessa nosteessa

Kaustisen kansanmusiikkifestivaali käynnistyi maanantaina tyytyväisissä tunnelmissa. Ennakkolipunmyynti kolminkertaistui ja presidentti oli mukana avajaisissa. Hyvästä vireestä huolimatta petrattavaa löytyy esimerkiksi juhla-alueen kehittämisessä.

Kotimaa
Kuvassa pelimanneja Kaustisen kansamusiikkijuhlilla.

Talousongelmien varjo näyttää väistyneen Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yltä. Järjestäjät kertovat lopullisista kävijämääristä perinteisesti vasta juhlien jälkeen. Arvion mukaan tilanne näyttää kuitenkin hyvältä.

– Silmämääräisesti on kyllä näyttänyt siltä, että väkeä on riittänyt oikein hyvin. Tänä vuonna sää on ainakin suosinut, tapahtuman toiminnanjohtaja Sini Keränen iloitsee.

Keräsen mukaan hyvän vireen taustalla on monia eri syitä.

– Olemme saaneet meidän peruskävijäpohjan, eli pelimannit, innostumaan. Heidän myötä on sitten tullut uuttakin väkeä. Olemme myös onnistuneet houkuttelemaan nuoria paikalle.

Järjestäjät panostivat tänä vuonna hyvin vahvasti markkinointiin sosiaalisessa mediassa.

Petrattavaa löytyy

Tulevana vuonna katseet käännetään juhla-alueen kehittämiseen.

Olemme onnistuneet houkuttelemaan nuoria paikalle.

Sini Keränen, toiminnanjohtaja

– Festivaalialueelle on tehty kolmen vuoden aikana radikaaleja muutoksia. Kyllä me olemme vähän kiireellä joutuneet suunnittelemaan toimintojen sijoittelua. Tähän kiinnitetään ensi vuonna erityistä huomiota.

Keräsen mukaan festivaaleilla on käynnissä esimerkiksi mittava esteettömyyskartoitus.

Sunnuntaina päättyvillä kansanmusiikkijuhlilla näkyvässä roolissa ovat olleet esimerkiksi pelimannit, lastenmusiikki, tarinat sekä vauhdikas polkka. Kaustisella nähdään viikon aikana kaikkiaan yli tuhat konserttia.