Kemin kesäranta on siistiytynyt - ilkivaltaakaan ei esiinny

Kemin puisto-osaston työnjohtaja Katri Lassila kehuu kovasti nuoria kesätyöntekijöitä, jotka huolehtivat mm. Satamanrannan siisteydestä heti aamutuimaan. Lassilan mukaan myös ylenpalttinen sotkeminen ja paikkojen hajoittaminen on vähentynyt.

vahingonteko
Kemin sisäsatamassa on siistiä.
Yle / Juha Peltoperä

– Takavuosina saatiin onkia joka aamu puistonpenkkejä merestä ja katukivetykset kimaltelivat lasinsiruista. Nuorison viikonloppukäyttäytyminen on siistiytynyt kovasti. Etenkin tänä kesänä, Lassila vahvistaa.

Katri Lassilan mukaan kaikkia puisto-osaston hoitamia kohteita ei voi millään valvoa.

– Toivottavasti nuorillekin olisi mennyt perille ajatus siitä, että sotkeminen ja särkeminen tulee kalliiksi kaikille. Hatunnosto siitä, pohtii Katri.

Siisti rantabulevardi

Satamanranta on yleisilmeeltään siisti ja kaikkiin jäteastioihin on laitettu uudet roskapussit. Kivetykselläkin lojuu lähinnä vain tupakannatsoja.

Katri Lassila sanoo, että isoja roska-astioita ei ranta-alueelle rahdata, koska niihin on suuri houkutus laittaa myös kotitalousjätteitä. Ikävä kyllä näin.