1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tienvarren mainoskyltin paikka on tarkoin määritelty

ELY-keskukselta voi anoa kyltille poikkeusluvan. Kyltin sijainti on kuitenkin harkittava tarkkaan.

Kuva: Jorma Korhonen / Yle

Tienvarsimainonta ei ole enää niin villiä ja laitonta kuin takavuosina. Pääsääntöisesti tienvarsimainonta on kiellettyä, mutta kylttiin voi anoa poikkeusluvan ELY-keskukselta. Lupien myöntäminen on keskitetty Pirkanmaan ELY-keskukseen.

Maantielain mukaisesti lupa voidaan myöntää, jos mainos tukee opastusta tai matkailua. Kyltin sijainti on harkittava tarkkaan.

– Yleensä kyltti on vähintään 500 metrin päässä liittymästä. Liittymässä saa olla vain liikennemerkkejä. Mainostettava kohde voi sijaita korkeintaan noin 1,5 kilometrin päässä siitä tiestä jolla mainos sijaitsee. ELY-keskukset ohjaavat tarkemmin, sanoo lupapäällikkö Aleksi Haapavaara.

Aiemmin tienvarsikylttien laillisuutta valvoi Tiehallinto. Muutamia vuosia sitten matkailuyrittäjät ja viramomainen kiistelivät asiasta lakitupia myöten. Muun muassa Tankavaaran kultakylän kylttikiistasta uutisoitiin laajalti.