Sääskisafari jo 27. kerran

Tornionlaakson Musiikkiklubi ry:n järjestämä Sääskisafari-lavatanssikiertue käynnistyy maanantaina Raanujärveltä. Sääskisafarien tahtiin on tanssittu Lapissa lähes kolmenkymmenen vuoden ajan

Kotimaa
Tarja Ylitalo keikkabussissaan
Keikkabussin ratti on tullut Tarja Ylitalolle tutuksi vuosikymmenien kuluessa. Sylissään hänellä on Ylläs Soikoon - tapahtumasta saatu patsas.Maija-Liisa Juntti / Yle

Maanantaina käynnistyvä kiertue on järjestyksessään jo 27. Siirrettävää tanssilavaa on Musiikkiklubin talkoolaisten toimesta kierrätetty Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa jo vuodesta 1988 lähtien.

Tiistaina kiertue jatkuu Lehtojärvellä ja keskiviikkona Rovaniemellä. Torstaina pysähdytään Tervolassa ja perjantaina kiertue tekee ensivierailun Kuivaniemelle, jossa järjestetään tanssit Kuivaniemen nuorisoseuralla entisajan malliin.

Yhdistyksen puheenjohtaja Maija-Liisa Pakisjärven mukaan tällä kertaa kiertämässä ovat vakioesiintyjänä koko sen historian ajan ollut Tarja Ylitalo Intro yhtyeensä kera.

Lisäksi yleisöä viihdyttävät Lapin tangokuningatar 2013 Annika Kontio, Seija & Mikset, Lapin tangoprinsessa 2014 Hanna Krans, Raili Leppälä, Tuomo Huttunen, Rune Ekonoja, Antero Ylikitti, Annukka Ylitalo, Paavo Niva sekä Komeetta-yhtye.

Tänä vuonna kierretään ainoastaan Suomen puolella.

Tornionlaakson Musiikkiklubi ry:n Kunniapuheenjohtaja Eero Ylitalo kertoo, että kysyntä on Suomessa sen verran kova, että on järkevää tehdä tällainen ratkaisu. Toinen syy on se, että jos suomalainen talkoohenki on katoavaa kansanperinnettä, on se jo naapurimaassamme siirtynyt historiaan.

– Ruotsalaiset soittajat soittavat ensisijaisesti rahasta ja sitten vasta nuoteista, ja se ei ole linjassa Sääskisafari-hengen kanssa, toteaa Ylitalo.

Myös naapurimaiden väliset kulttuurierot vaikuttavat asiaan, eroa on niin musiikkimaussa kuin tanssityyleissäkin. Puheenjohtaja Pakisjärven mukaan Ruotsin puolellekin voidaan vielä tulevina vuosina mennä, jos kiinnostusta ilmenee.