Riitta Väisänen tsemppaa vaihdevuosivaivaisia pilke silmäkulmassa

Mitäs siitä, että joutuu nykyään käyttämään 3–5 kertaa enemmän aikaa meikkaamiseen kuin muutama vuosikymmen sitten tai että makkaraa syntyy vyötärölle ihan väkisin. Riitta Väisänen lyö edelleen menopaussia korville.

viihde
Riitta Väisänen
Tuija Veirto / Yle

Riitta Väisänen, 60, lyö ikääntymiseen liittyvät vaihdevuosivaivat aivan leikiksi ja antaa samalla lohtua vaivaisille.

– Kyllä minä edelleenkin vartaloani vahdin, siis rupsahtamista, jottei mikään yllättäisi. Vartalon muutoksille ei voi mitään, mutta tietoisuus siitä, että jossain makkaroiden sisällä se kaunis missi edelleen luuraa, lohduttaa kummasti, Riitta Väisänen kuvailee rempseästi.

Ja mikä on kuvaillessa, gynekologit kautta maan kun tuntevat vaihdevuosivaivat Riitta Väisäsen vaivoina. Naiset ovat hakeneet empatiaa muutama vuosi sitten julkaistusta Väisäsen kirjasta, jossa puhuttiin hilmoista ja myös hempoista.

Riitta Väisänen, missi 70-luvulta ei jaksa olla muistuttamatta, että myös miehet kärsivät vaihdevuosivaivoista, vaikka niin kerkeästi ovatkin vierittämässä vaivoja naisten ongelmiksi.

– Puhun usein estrogeenimakkarasta. Gynekologini muistuttaa, että kyse on estrogeenin puutosmakkarasta. Miehillä on omat andropaussinsa, vaikka ovatkin niin tyhmiä etteivät sitä huomaa, Väisänen haastaa.

Kirja murkun ja hilman kohtaamisesta saattaa vielä syntyä

Kerran julkisuudessa, aina julkisuudessa. Riitta Väisäsen mielestä julkkiksen elämään kuuluu ulkonäöstä huolehtiminen, eikä sitä tehdä pelkästään toisen sukupuolen viehättämisen vuoksi.

– Riippuu tietenkin tilanteesta, mitä varten laittautuu. On kohteliasta pikkasen laittautua vaihdevuosivaivoista huolimatta. Meikit toki saattavat valahtaa menopaussihien mukana poskille ja selkäpiitä pitkin sukkiin, mutta minkäs teet. Pysyn omassa naiseudessani, vaikka ärsyttääkin, Väisänen tykittää.

– Vaihdevuosivaivojen piikkiin kun lopulta voi laittaa niin paljon: hevosauton oston, mielentilan muutokset ja vaikka mitä, Väisänen lohduttaa.

Tyttären kanssa eletyn elämän kokemuksista Riitta Väisänen saattaa vielä kirjoittaa lisää lohduttavia sanoja.

– Ranskalaisia viivoja on jo paperilla. Sen kummempia toiveita ja haaveita sitä ei enää ole, kunhan kroppa pysyy kasassa ja läheiset pysyvät terveinä, Väisänen summaa tulevaa.