1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Netanjahu erotti varapuolustusministerin – taustalla erimielisyys tulitaukoehdotuksesta

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu erotti tiistaina varapuolustusministeri Danny Danonin. Erottamisen taustalla on varapuolustusministerin esittämä julkinen kritiikki hallituksen toimista.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu. Kuva on otettu elokuussa 2013. Kuva: Dan Balilty / EPA

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu erotti tiistaina varapuolustusministeri Danny Danonin. Erottamisen taustalla on Danonin esittämä julkinen kritiikki hallituksen toimista Israelin ja Gazan kriisin viimeisissä käänteissä. Erotettu varapuolustusministeri arvosteli tiistaina Israelin hallituksen päätöstä hyväksyä Egyptin tekemä tulitaukoehdotus.

AP:n mukaan Netanjahu sanoi, että hyökkäämällä oman hallituksensa kimppuun kesken kriisin Danon pelasi Hamasin pussiin.

Palestiinalaisjärjestö Hamas ei ole hyväksynyt Egyptin tulitaukoehdotusta. Uutistoimisto AP kertoo, että Netanjahu sanoi tiistaina suorassa tv-lähetyksessä, että kun Hamas torjui tulitauon, Israelilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata entistä voimakkaammin.

– Kun ei ole tulitaukoa, vastaamme tulella, Netanjahu sanoi.