Joutsenen metsästys jakaa mielipiteet Lapissa

Joutsenen metsästys herättää taas vilkasta keskustelua. MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola on esittänyt julkisuudessa, että laulujoutsenen metsästys tulisi taas sallia sen aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi. Ajatus on saanut ristiriitaisen vastaanoton niin etelässä kuin Lapissakin.

luonto
Joutsen siivet levällään.
Laulujoutsen on Birdlifen vuoden lintu 2014.Maarit Piri-Lahti / Yle

Laulujoutsenen metsästyksen puolesta puhuu Lapissa muun muassa Suomen metsästäjäliiton Lapin-piirin varapuheenjohtaja Veikko Piuva.

– Noita veistöjä ja mettälampia kun käy kattelemassa, niin kyllähän siellä runsaanlaisesti niitä joutsenia on. Jos siihen olisi jonkinlainen katto määrättäväksi niin niitä voisi vähissä määrin pyytää vähemmäksi, niin ne ei ala häiritsemään toisten lintujen elämää.

Piuva ei ota kantaa siihen, kuinka paljon joutsenia on riittävän suuri minimikanta.

– Se on semmonen asia, johon pitäisi saada työryhmä joka pohtii, että mikä on suotuisan suojelutason omaava määrä ettei kanta vaarannu.

Joutsenkanta on ehkä saavuttanut jo maksimin

Lapin lintutieteellisen yhdistyksen sihteeri Juhani Jalkanen toppuuttelee Suomen Birdlifen vuoden linnuksi valitseman joutsenen metsästysintoa.

– Meillä on semmonen töpinä, että se on saavuttanut sen kannan mitä se pystyy saavuttamaan ja sen kanta olisi pienentymässä ihan luontaisesti. Reviirit on täynnä.

Joutsenten määrä lasketaan Suomessa tämän kesän aikana. Jalkanen ei haluaisi sallia joutsenen metsästystä – ainakaan vielä.

– Tällä hetkellä ei, ainakaan ennen kuin saadaan kesän laskentatulokset ja nähdään, mikä se kanta itse asiassa on.

Laulujoutsen on rauhoitettu EU:n lintudirektiivillä, eli Suomi ei voi yksin päättää joutsenen mahdollisesta metsästyksestä.

Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti (siirryt toiseen palveluun) asiasta keskiviikkona. Liisa Pietolan mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa maanantaina.

Korj. klo 15.35: Liisa Pietolan titteli on ympäristöjohtaja.