Hyppää sisältöön

Ku Klux Klan rekrytoi karkkipusseilla Yhdysvalloissa

Pussista löytyi karamellien lisäksi järjestön lentolehtinen ja puhelinnumero.

Yhdysvaltain kaakkoisosassa sijaitsevan South Carolinan osavaltion asukkaat ovat löytäneet kaduilta rotuerottelua kannattavan Ku Klux Klan -järjestön (KKK) kylvämiä karkkipusseja.

Oconeen piirikunnan asukkaat löysivät pusseja viime lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna. Pussien sisältä he löysivät karamellien lisäksi paperilappuja, joissa löytäjää kehotettiin liittymään Ku Klux Klanin jäseneksi.

Paperissa luki "Pelasta maamme, liity Klaaniin". Mukana oli puhelinnumero, johon soittamalla kuuli automaattisen viestin, jossa kerrottiin KKK:n toimista laitonta maahanmuuttoa vastaan.

Paikallinen KKK-johtaja Robert Jones kertoi WHNS-TV:lle, että kyseessä oli osa rekrytointitempausta, jollaisia KKK järjestää kolme kertaa vuodessa. Jonesin mukaan lapussa mainittuun numeroon tulee noin 20 000 puhelua päivässä.

Oconeen piirikunnan asukas Bo Morris sanoi uutistoimisto AP:lle, että hän ei hyväksy kyseisten pussukoiden ja lentolehtisten levittämistä omalla asuinalueellaan.

Kansainvälinen juutalaisten oikeuksia puolustava Anti-Defamation League ja valkoisten ylivaltaa ajavia ryhmiä vastustava Southern Poverty Law Center luokittelevat Ku Klux Klanin viharyhmäksi.