Näkökulma: Miksi pienimmät kengät ovat ylähyllyillä?

Kuinkahan paljon arjessamme oikeastaan onkaan asioita, jotka “ovat vain pruukanheet olla”? Ilman että kukaan on vaivautunut miettimään, onko siinä mitään järkeä tai olisiko jokin muu tapa nykyistä parempi. Asiasta kirjoittaa "syysmotkottaja" Pirkko Kukko-Liedes.

Kotimaa
Kengät roikkuvat hyllyllä kaupassa
Risto Koskinen / Yle

Jos yhtään todennäköisyyksiin ja fysiikan lakeihin uskoo, lyhyimmillä yksilöillä noin keskimäärin on pienimmät jalat ja pisimmillä taas isoimmat. Tämän vaatimattoman logiikan mukaan pienimpien kenkien pitäisi olla alimpana ja isoimpien ylimpänä. Miksi ihmeessä siis esimerkiksi tavarataloissa kengät ovat juuri väärässä järjestyksessä?

Kaltaiseni kompaktiin mittaan puristettu (= lyhyt) ihminen joutuu kurottelemaan tai pahimmassa tapauksessa vaeltamaan pitkin kaupan käytäviä löytääkseen avukseen korokejakkaran, jotta yltäisi ylähyllyille. Voin vain kuvitella, kuinka isoja ongelmia vaikka pyörätuolissa liikkuvalle tuotesijoittelu aiheuttaa.

Näin on ollut tapana

Kerran eräässä isossa marketissa esitin henkilökunnan edustajalle kysymyksen tästä perinjuurin epäloogisesta tuotesijoittelusta ja esitin toiveen siitä, että järjestystä voisi ehkä muuttaa. Sain vastauksesi TODELLA pitkän kummeksuvan katseen ja jotakuinkin hapuilevan selityksen siitä, kuinka ketjun brändi määrää järjestyksen.

Minulla meinasivat brändit mennä väärään kurkkuun, koska selitys oli minusta niin luokattoman huono. Minusta se paljasti vain, että kenkähyllyjärjestyksen suunnittelija oli vähintään keskimittainen tai suorastaan hujoppi. Eikä koskaan ollut tullut ajatelleeksi asiaa tällaisen mikrosirun kokoisen kannalta. Tai oikeastaan, ei ehkä kenenkään kannalta. “Näin on ollut tapana tehdä.”

Jostain nettijutusta bongasin erään kauppaketjun perustelut käytännölle. Syy on esteettinen – pienet kengät näyttävät kauniimmilta kuin isot ja siksi ne pyritään sijoittamaan silmien korkeudelle. Ihan kiva peruste, mutta lähtee myynninedistämisestä eikä asiakkaan palvelemisesta. Ja sitä paitsi, kenen silmien korkeudelle? Minun silmiini näyttäytyvät useimmiten niiden nättien pienten kenkien pohjat ja näkökentästä valtaosan haukkaavat ne "isot, rumat" jalkineet.

Tätä syödään, vaikka pahalta maistuukin!

Muistanpa tarinan eräästä perheestä, jossa suunniteltiin häitä. Morsiamen ja morsiamen äidin välille sukeutui varsinainen henkien taistelu eräästä perinneleivonnaisesta, jonka suosio on jäänyt useimmille hämäräksi. Kyseinen leipomus ei maistu oikein miltään tai korkeintaan aika pahalta.

Äiti oli vankkumattomasti sitä mieltä, että näitä mauttomia perinneleivonnaisia pitää häissä tarjottaman. Morsio yritti väittää vastaan toteamalla muun muassa, että eihän niistä nisuista kukaan edes tykkää. Äiti vetaisi ässän hihasta ja sanoi: Muttako ne pruukaa olla! (Mutta kun niitä on tapana tarjota! Suom.huom.).

Miljoona kärpästä VOI olla väärässä

Joku viisas on joskus lausunut jotain siihen tapaan, että vaikka miljoonat uskoisivat johonkin asiaan, se ei tee uskomusta oikeaksi tai kiistattomaksi - siis pelkästään se, että niin monet tekevät asian samalla tavalla. Valitettavasti tämä kyseenalaistamisen ajatusmalli ei tunnu levinneen kovin laajalle.

Kuinkahan paljon arjessamme ja vaikkapa työtavoissamme oikeastaan onkaan asioita, jotka “ovat vain pruukanheet olla”? Ilman että kukaan on vaivautunut miettimään, onko siinä mitään järkeä tai olisiko jokin muu tapa nykyistä parempi.

Millä ihmeen perusteella nykyajan ihmiset pakotetaan sorvin ääreen kesken parhaiden unien?

Esimerkiksi tämä vallitseva päivärytmi - onko mitään järkeä edelleen noudattaa jostain agraarihistorian alkuhämäristä kumpuavaa käytäntöä, jonka mukaan päivä pitää aloittaa ns. ennen sianpieremää? Aikanaan on varmaan ollut tärkeää olla varhaisena lintuna matoa nappaamassa, mutta millä ihmeen perusteella nykyajan ihmiset pakotetaan sorvin ääreen kesken parhaiden unien?

Yhteiskunta on aikataulutettu aamuvirkkujen mukaan ja ilta- ja yövirkkujen osaksi tulee lähinnä kärsiä luonnottomasta rytmistä ja kestää paheksuntaa. Jostain syystä ihminen saa päänsä päälle automaattisesti sädekehän, jos on aamuvirkku. Ja yhtä automaattisesti yökyöpeli on huono ihminen ja varmaan aika laiskakin. Jos joku soittaa lauantaina aamukahdeksalta, se on yleisesti hyväksyttävää. "Et kai sinä enää nukkumassa ollut?" Mutta entäs jos yövirkku ottaa ja kilauttaa kaverille vaikkapa lähellä puoltayötä (eli silloin kun alkaa olla parhaassa vireessä)? No, aamuvirkku pitää soittajaa hulluna ja/tai humalaisena.

Päivärytmin aiheuttamaa tuskaa lisää entisestään ihan höperö hyppeleminen talvi- ja kesäajan välillä. Eikö edes siitä voitaisi luopua, näin ensiaskeleena. Ja sen jälkeen voitaisiin vakavissaan ryhtyä tutkimaan, tulisiko maailmasta hiukan parempi , jos aamukahvit juotaisiinkin tunti-kaksi nykyistä myöhemmin.