Kylmä keskikesä vei vierailijat Rauhalahdesta: "Vaikea sitä on saada enää takaisin"

Keskikesän sesonki on menetetty, mutta elokuun suuret tapahtumat ovat herättäneet odotuksia.

Kylpylähotelli Rauhalahti
Matkailuautoja Rauhalahdessa.
Timo Heikura / Yle

Kuopion Rauhalahden leirintäalue on menettänyt tänä kesänä runsaasti asiakkaita huonon sään vuoksi. Matkailukeskuksen toimitusjohtaja Sami Simonen arvioi, että kesäkuussa matkailijoita kävi noin kymmenen prosenttia edelliskesää vähemmän, mikä on matkailukeskukselle iso menetys parhaimman kesäsesongin aikaan. Myös heinäkuun asiakasmäärät ovat jääneet edellisvuotta pienemmiksi.

– Kyllä tältä kesältä on vielä tosi paljon kiinniotettavaa. Sesonki alkaa juhannuksen jälkeen ja ensimmäiset viikot oli kylmiä, niin vaikea sitä on saada enää takaisin, Simonen harmittelee.

Matkailukeskus laittaakin nyt suuret odotukset elokuulle. Kalevan Kisojen ja Sawo Show -koiranäyttelyn aikaan kävijöitä onkin tulossa runsaasti, sillä esimerkiksi mökkejä ei ole enää saatavilla.

Rauhalahti menetti myös keväällä runsaasti venäläisiä asiakkaita Venäjän ruplan heikentymisen vuoksi. Kesäkuukausina venäläisten määrät ovat kuitenkin nousseet takaisin normaalimääriin. Rauhalahdessa käy venäläisten lisäksi jonkin verran myös ruotsalaisia ja saksalaisia.

– Tosin saksankielisistä maista tulevien määrät ovat vähentyneet jatkuvasti. Johtuu siitä, että esimerkiksi Kroatia ja Montenegro ovat muuttuneet paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana ja Keski-Euroopasta on helpompi lähteä autolla etelään. Ehkä myös varmempi kesäsää houkuttelee sinne, Simonen sanoo.