Limonadi syntyy Maukkulassa maakunnan marjoista

Ilomantsin Maukkulassa valmistuu limonadia ja alkoholittomia kuohujuomia. Heimo Pikkaraisen käsistä lähtee vuosittain yli 20 000 pulloa limpparia ja muutamia tuhansia kuoharipulloja. Raaka-aine on pohjoiskarjalaista marjaa.

Maukkula, Ilomantsi
Heimo Pikkarainen limonadit ja kuohujuomat
Heimo Pikkarainen valmistaa limonadia ja kuohujuomia maakunnan raaka-aineista.Yle / Matti Asikainen

Maukkulassa, Ilomantsissa sijaitsee Pikkaraisen tila. Vaaralla tehdään limonadia ja alkoholittomia kuohujuomia, pelkästään limpparia valmistuu yli 20 000 pulloa vuosittain. Raaka-aine, eli marja, tulee läheltä.

Joskus uusi maku syntyy käden käänteessä, joskus ei

Heimo Pikkarainen

–Yli 90 prosenttia marjasta tulee Ilomantsin ympäristöstä. Mansikka puolestaan Kesälahdelta.

– Taustalla on oman yrittämisen lisäksi Ilomantsissa pitkään marjojen viljelyn ja jalostamisen ympärillä tehty työ. 4H-neuvoja Jorma Korhonen oli marjanviljelyn kehittämisessä avainhenkilöitä, jatko jalostamisessa puolestaan ammattiopiston Kalevi Koistinen.

Heinäkuinen kiire limonadin teossa vaihtui elokuussa marjojen mehustukseen.

- Kiireet jatkuvat mehustamisen parissa marraskuulle, sitten onkin vuorossa joulumarkkinat ja yrityslahjojen teko.

Maut syntyvät nopasti ja hitaasti

Juomien makujen säätäminen on oma lukunsa. Joskus kaikki tapahtuu nopeasti, toisinaan taas aikaa kuluu paljonkin.

- Joululta eteenpäin sitten ruvetaan keksimään uusia makuja.

Kiireet jatkuvat mehustamisen parissa marraskuulle

Kalevi Koistinen

- Joskus uusi maku syntyy käden käänteessä, joskus ei. Tehdään pieniä eriä joita sitten maistellaan ja maistatetaan. Lapset ovat näköjään parhaita makutuomareita.

- Limonadin teossa kaikkein tärkeintä on raaka-aineen määrä. Jos marjaa on liikaa, syntyy mehua. Jos sitä on taas liian vähän, tulee juomasta pliisu, summaa Heimo Pikkarainen.