Blueskitaristi Johnny Winter on kuollut

Texasilainen blueskitaristi ja laulaja kuoli hotellihuoneessa Sveitsissä.

Ulkomaat
Johnny Winter esiintyi San Javier Jazz International -festivaalilla Murciassa, Espanjassa, 18 Heinäkuuta 2008.
Johnny Winter esiintyi San Javier Jazz International -festivaalilla Murciassa, Espanjassa, 18 Heinäkuuta 2008.J.F. Moreno / EPA

Tunnettu ja ihailtu yhdysvaltalainen rock- ja blueskitaristi, laulaja Johnny Winter on kuollut. Winter oli kuollessaan 70-vuotias.

Winter kuoli hotellihuoneessa Sveitsissä Zürichissä keskiviikkona. Hänen edustajansa Carla Parisi vahvisti tiedon kuolemasta uutistoimisto AP:lle torstaina.

Kuolinsyytä ei kerrottu.

Johnny Winter syntyi 23. helmikuuta 1944 Texasissa. Hän teki läpimurtonsa 1960-luvun lopulla ja nousi seuraavina vuosikymmeninä eturivin liveartistiksi bluesin maailmassa.

Grammy-palkittu Winter esiintyi yhdessä muun muassa esikuvansa Muddy Watersin kanssa ja tuotti useita tämän albumeita.

Winter kuoli kesken 70-vuotisjuhlakiertueensa. Hän oli suunnitellut julkaisevansa seuraavan albuminsa syyskuussa.

Winterin viimeiseksi live-esiintymiseksi jäi Lovely Days -festivaali Wiesenissä, Itävallassa.

Lähteet: AP, Reuters