Pistikö mehiläinen? Näin mehiläistarhaaja välttää myrkytyksen

Mehiläisten päämesikausi alkaa lähestyä loppuaan, ja silloin ne pistävät pesien lähellä liikkuvia ihmisiä tavallista herkemmin. Pistoksesta ei tarvitse välttämättä kärsiä.

Kotimaa
Mehiläisiä
Yle

Heinäkuun loppua lähestyvä kesä tietää pääsatokauden loppua myös mehiläisille. Etenkin tähän saakka medenkeruussa olleet vartijamehiläiset alkavat olla tekemisen puutteessa, ja voivat turhautuessaan käydä myös ihmisen kimppuun.

Siilinjärveläisen mehiläistenhoitajan Väinö Kuivalaisen mukaan mehiläisen pistäessä kannattaa pysyä rauhallisena. Pistäessään mehiläinen jättää ihmisen tai muun isomman eläimen ihoon paitsi piikkinsä, myös suolensa.

– Kun pistokohtaa katsoo läheltä, siinä on piikki, joka sykkii. Se on suolessa edelleen näkyvä sydämensyke, ja se pumppaa mehiläisen myrkyn ihon sisään. Kun piikin poistaa nopeasti ja vielä puristaa pistokohtaa napakasti, myrkky valuu pois veren mukana ja kipu helpottaa. Toki pistokohdan painaminen sattuu, mutta sen jälkeen oireet helpottavat, Kuivalainen lupaa.

Kuivalaisen mukaan pistokohdan painaminen auttaa myös ampiaisen, kimalaisen ja jopa käärmeen puremaan.

– Olen kuullut, että käärmeen myrkyn voisi painamisen lisäksi imeä itse pois ja sylkäistä sen maahan. Mutta tästä minulla ei ole omakohtaista kokemusta.

Horsma alkaa kukkia alhaalta ylöspäin, ja siinä vaiheessa, kun kukinta on noussut puoliväliin, mesikesä alkaa olla ohi

Väinö Kuivalainen

Horsma on hyvä indikaattori

Mehiläisten medenkeruukausi alkaa varhain keväällä pajun, leskenlehden ja voikukan kukinnan aikaan. Kautta jatkaa valkoapila, vadelma ja horsma. Juuri horsma on mehiläisten aktiivisuuskauden hyvä mittari.

– Horsma alkaa kukkia alhaalta ylöspäin, ja siinä vaiheessa, kun kukinta on noussut puoliväliin, mesikesä alkaa olla ohi. Jonkin verran mehiläiset vierailevat vielä pihoilla esimerkiksi valkoapilaa nauttimassa, mutta moni tarhaaja aloittaa tässä vaiheessa jo talviruokinnan, Kuivalainen tietää.

Jonkin verran tarhaajat viljelevät niityillään myös loppukesän mesikasveja, kuten hunajakukkaa. Jokaisesta kukasta saatava hunaja on hieman erimakuista, ja viljelijät kokeilevatkin kilvan erilaisia makuyhdistelmiä. Kuivalaisen erikoisuus on viime vuonna Suomen parhaaksi hunajaksi lajissaan valittu mesikastehunaja. Sen koostumus on yllätys.

– Mesikastehan on käytännössä kirvan kakkaa. Sitä samaa, mitä lehmuksista tippuu auton konepellille. Mutta hunajassa erittäin hyvää, Kuivalainen nauraa.

Parveilu lisää emon kiukkuisuutta

Mehiläisten aggressiivisuus on Kuivalaisen mukaan pitkälti niiden geeneissä. Tärkeimmässä roolissa on emo- eli kuningatarmehiläisen perimä, ja siihen voi vaikuttaa myös tarhaaja.

– Sen estäminen on yksi mehiläistenhoitajien päätehtävistä. Itse pyrin aina valikoimaan emon pesästä, joka on rauhallinen eli jossa ei esiinny niin kutsuttua parveilua. Parveiluilmiö syntyy, kun työmehiläiset alkavat kasvattaa uutta emoa, ja syrjäytetty emo karkaa pesästä puoli valtakuntaa mukanaan.

Juuri parveilusta on kyse on silloin, kun mehiläisparvi yllättäen ilmestyy esimerkiksi kesämökin pihapuuhun tai savupiippuun. Jopa sata tuhatta mehiläistä sisältävän parven poistaminen kannattaa jättää ammattilaisten tehtäväksi.

Parveiluilmiö syntyy, kun syrjäytetty emo karkaa pesästä puoli valtakuntaa mukanaan

Väinö Kuivalainen

– Nopeasti soitto lähimmälle mehiläistenhoitajalle, ja hän tulee ottamaan sen kiinni. Parvi saattaa rakentaa uuden pesän jopa tunneissa, ja sen jälkeen tehtävä on jo paljon vaikeampi.

Kuivalainen muistuttaa, että lentoon lähtenyt parvi ei ole aggressiivinen – eikä se aina välttämättä ole peräisin mehiläistarhalta.

– Parveilua tapahtuu myös luonnossa. Siellä sitä ei valitettavasti kukaan pysty estämään.