Pyhäjärven rapukaudesta odotetaan tavanomaista

Ravustuskausi alkaa tänään. Säkylän Pyhäjärvestä odotetaan nousevan puoli miljoonaa saksiniekkaa.

ravut
Rapu merrassa
Rapu merrassaTuuli Liekari / Yle

Tänään alkavan ravustuskauden saaliista odotetaan normaalia Säkylän Pyhäjärvellä. Järvestä arvellaan parhaimmillaan nousevan 400 000 - 500 000 saksiniekkaa.

Säkylän Pyhäjärven Kalastusalueen puheenjohtajan Matti Jaakkolan mukaan rapujen kuorenvaihto voi kuitenkin vielä olla osin kesken, koska vedet pääsivät jäähtymään uudelleen ennen juhannusta.

– Siellä voi kuorenvaihto olla vielä kesken, mutta muuten olosuhteet rapujen kehittymiselle ovat olleet normaalit.

Puhtaita rapuja

Joka tapauksessa rapusaaliista odotetaan parempaa kuin viime vuonna.

– Ainakin viime syksynä tuli paljon pientä rapua. Se on yleensä sen merkki, että seuraavan vuoden saalis on hieman parempi.

Jaakkolan mukaan Pyhäjärven ravut ovat suhteellisen puhtaita eikä järvessä ole hälyttävästi rapuruttoa.

Ravustuskausi alkaa tänään puoliltapäivin ja päättyy lokakuun lopussa. Pyhäjärvellä ravustukseen osallistuu noin 300 ihmistä.