Salon kaupunginjohtaja: En pidä Salon tilannetta pahana

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko uskoo, etteivät Microsoftin irtisanomiset vaikuta Saloon. Myös Nordean puhelinpalveluyksikön tuomat uudet työpaikat valavat uskoa tulevaisuuteen.

Salo

Salossa ollaan viime päivinä saatu kuulla sekä hyviä että huonoja uutisia. Microsoftin ilmoittamat irtisanomiset uhkaavat peittää alleen ilon Nordean puhelinpalveluyksikön tuomista uusista työpaikoista.

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ei pidä Salon tilannetta pahana.

– Päinvastoin. Näyttää siltä, että Suomella ja Salolla on Microsoftin kanssa jatkossakin merkittävä rooli. Tässä suhteessa olen tyytyväinen ja iloinen, Rantakokko sanoo.

– Tietysti siellä varmaan jonkin verran niin sanottua optimointia tulee, mutta meidän roolimme on tässä tärkeä. Jatkon kannalta kaikkein keskeisin asia on se, että ihmiset ostavat Lumia-kännyköitä. Jos on kysyntää, silloin on myös tulevaisuutta.

Positiivista uskoa Saloon valaa Nordean puhelinpalveluyksikön tuomat 60 uutta työpaikkaa. Antti Rantakokko pitää tätä osoituksena siitä, että pitkäjänteinen työ työllisyyden hyväksi tuottaa tulosta.

– Pääsemme asteittain tästä aallonnotkosta ylöspäin. Se merkitsee sekä uusina työpaikkoina että myös henkisesti. Tämä on tosi merkittävä asia, Rantakokko sanoi tänään Nordean ja Salon kaupungin yhteisessä tiedotustilaisuudessa.

Tilaisuuden päätyttyä Saloon saatiin jälleen ikäviä uutisia, kun Salon Seudun Sanomat kertoi matkapuhelinten modeemilaitteita kehittävän Broadcomin Salon-yksikön olevan lakkautusvaarassa.