Sampsa Kataja: Poliitikkojen työ on aliarvostettua

Politiikot yrittävät juosta kansan mielipiteiden perässä, moittii eduskunnan jättävä kansanedustaja Sampsa Kataja.

Aamu-tv
Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja Aamu-tv:n vieraana 21. heinäkuuta.
Valtakunnanpolitiikasta luopuva Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja kertoi päätöksensä syistä Aamu-tv:ssä.

Porilainen Kataja on huojentunut kun sai viimein sanottua ääneen sen, mistä oli jo aiemmin sovittu perheen kanssa: hän jättää eduskunnan ja valtakunnan politiikan tämän kauden jälkeen. – Rakastan perhettäni enemmän kuin työtäni, sanoo Kataja Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

– Onneksi tänä päivänä isätkin saavat osallistua perheen hoitamiseen ja tunnustaa, että haluavat viettää perheensä kanssa aikaa. Puhuimme näistä asioista pitkään Petteri Orpon kanssa, kun hän kieltäytyi kokoomuksen puheenjohtajakisasta samojen syiden takia, kertoo Kataja.

Hänen mielestään miehet pohtivat samaa kysymystä kuin naisetkin: miten sovittaa yhteen työ ja perhe.

Kaikissa töissä hyvät ja huonot puolet

Katajan mielestä poliitikkojen työtä aliarvostetaan. Toisaalta monen kansanedustajan olisi hyvä nähdä elämää Arkadianmäen ulkopuolella, siksi kansanedustajien työ pitäisi rajata kahteen kauteen.

Esitykset tulevat hallitukselta ja siinä on kortit jo jaettu.

Sampsa Kataja

Kataja on myös jonkin verran turhautunut kansanedustajien pieneen rooliin lakien säätämisessä.

– Vaikka halua olisi, pääsee kansanedustaja vaikuttamaan vasta kun kortit on jo jaettu. Eduskunnassa tehdään vain jälkivalvontaa ja painetaan punaista tai vihreää, arvioi Kataja, jonka mielestä kansanedustajien pitäisi päästä aiemmin lainvalmisteluun kiinni.

Lisää Katajan näkemyksiä kansanedustajien työn kehittämisestä aamu-tv:n haastattelussa.