Taistelu Tripolin lentokentästä jatkuu, kymmeniä kuollut

Islamistien johtamat joukot hyökkäsivät jälleen sunnuntaina kenttää valvovia Zintanin joukkoja vastaan. Yli viikon jatkuneet taistelut ovat pysäyttäneet lentoliikenteen ja aiheuttaneet pahoja aineellisia tuhoja.

Ulkomaat
19. heinäkuuta otetussa valokuvassa näkyy vaurioitunut lentokone Tripolin lentokentällä.
19. heinäkuuta otetussa valokuvassa näkyy vaurioitunut lentokone Tripolin lentokentällä.STR / EPA

Libyassa taistelut pääkaupungin Tripolin kansainvälisen lentokentän hallinnasta ovat vaatineet vuorokauden aikana ainakin 47 ihmisen hengen, maan terveysministeriö kertoo. Noin 120 on haavoittunut.

Taistelut lentokentän hallinnasta puhkesivat alun perin yli viikko sitten, kun islamistitaistelijoiden johtamat joukot hyökkäsivät kenttää valvovia Zintanin aseellisia joukkoja vastaan. Sunnuntaina kapinalliset käynnistivät uuden hyökkäyksen.

Paikallinen turvallisuusviranomainen al-Jilani al-Dahesh kertoo uutistoimisto AFP:lle, että sunnuntai-iltaan mennessä taistelut lentokentällä olivat laantuneet, mutta yhteenotot jatkuivat Tripolin länsiosassa.

Taistelut ovat keskeyttäneet lentoliikenteen kentälle ja aiheuttaneet pahoja vahinkoja lentokentälle ja siellä oleville koneille. Ilmailuviranomaisten mukaan kenttä saattaa pysyä suljettuna jopa kuukausia.

Libyassa toimii useita aseellisia ryhmiä, jotka olivat vuonna 2011 syrjäyttämässä Muammar Gaddafin hallintoa, mutta eivät ole sen jälkeen alistuneet hallituksen valvontaan. Toistuvat yhteenotot aseellisten joukkojen välillä ovat herättäneet pelkoja sisällissodasta.

Torstaina Libyan ulkoministeri Muhammad Abdelaziz vetosi YK:hon, jotta maa saisi apua armeijan ja poliisin vahvistamiseen sekä keskeisten kohteiden kuten lentokentän suojeluun.

Libyan taistelujen on arvioitu heijastelevan liberaalien ja islamistien valtakamppailua.

Viime kuussa maassa järjestettiin uudet parlamenttivaalit, joissa poliittista valtakamppailua pyrittiin rauhoittamaan kieltämällä puolueiden osallistuminen ehdokasasetteluun. Tulosten julkistamista on lykätty, ja sunnuntaina kerrottiin, että tulokset julkistetaan tänään maanantaina.

Lähteet: AFP, AP, Yle Uutiset