Näkökulma: Kesä syntyy äänistä

Mikko Tuomikoski pohtii pakinassaan kesäistä äänimaailmaa.

Näkökulmat
Mikko Tuomikoski

Kesä on lämpöä, valoa, tuoksuja, makuja ja etenkin ääniä. Jokaiselle on muodostunut oma äänikuvansa siitä, miltä kesä kuulostaa.

Luonnon äänet, kuten haavan lehtien kahina tuulessa, itikoiden ininä ja ampiaisten surina, laineiden liplatus ja ukkonen ovat tietysti olennainen osa kesää, mutta myös ihmisen aikaan saamat äänet kuuluvat kesäiseen äänimaailmaan.

Jollekin kesäänkuuluvat ehdottomasti erilaisten autojen äänet ja samalla tulee ikävä niitä aikoja, jolloin auton saattoi tunnistaa jo pitkän matkan päästä pelkän äänen perusteella. Esimerkiksi Kuplavolkkari, Wartburg, Panhard, Saab ja tietysti amerikkalaiset autot oli helppo tunnistaa äänestä. Nykyään kaikki uudet autot kuulostavat yhtä tylsiltä.

Tuntuu usein siltä, että teinisälleillä on lapsellisen pakonomainen tarve merkata reviirinsä mopoa huudattamalla.

Mopot ja moottoripyörät ovat tietysti oma lukunsa. Tuntuu usein siltä, että teinisälleillä on lapsellisen pakonomainen tarve merkata reviirinsä mopoa huudattamalla.

Mikäli vanhempien taloudellinen tilanne on parempi, siirtyy teini suoraan mopoautoon ja pääsee saman tien käsiksi kaikkien tuntemaan bassohöykytykseen, joka saattaa muuten hiljaisessa kesäillassa kuulua yllättävän pitkälle. On se sitten hienoa istua lasikuitukopissa odottamassa tinnitusta, josta saattaa tulla pysyvä kaveri yllättävän nopeasti ja helposti.

Kesä on täynnämyös erilaisia työn ääniä. Lukuisia ovat ne veriset riidat, jotka ovat syntyneet siitä, kun naapuri vetäisee moottorisahan käyntiin, tai laittaa sirkkelin ulvomaan aivan liian aikaisin kaikkien ympäristössä asuvien mielestä. Näiden koneiden äänet voivat tulla jopa niin tutuiksi, että jo moottorisahaa käynnistettäessä koko kulmakunta tietää, kuka on asialla.

Ehkä kaikkein paras kesäinen ääni on kuitenkin se, kun joskus aamuyöllä joutuu pinnistämään korviaan, eikä sittenkään kuule mitään.

Ruohonleikkurit ja muut puutarhakoneet tarjoavat omat esteettiset elämyksensä, joita saattaa säestää vaikka kauhistunut kirkuna, kun isäntä vetäisee ajoleikkurilla vastaistutetun kukkapenkin sileäksi, koska eihän siinä viime viikollakaan mitään kasvanut…

Samaan ryhmään kuuluvat tietysti vasaran pauke, kirveen kalahtelu ja muut perinteisistä työkaluista syntyvät äänet, puhumattakaan vuolaasta kirosanojen tulvasta, jos sattuu vaikka hipaisemaan sahalla sormea.

Ehkä kaikkein paras kesäinen ääni on kuitenkin se, kun joskus aamuyöllä joutuu pinnistämään korviaan, eikä sittenkään kuule mitään. Sellaisista hetkistä kannattaa nauttia, sillä hiljaisuus on nykyään harvinaista herkkua.