1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Partioleirit ruuhkauttavat Evon ja Lopen teitä

Evolle saapuu tiistaina kaikkiaan noin 4 000 lounaissuomalaista partiolaista suurleirille. Tuloliikenne ruuhkauttaa liikennettä Lammilla. Hämeen partiolaiset ovat samaan aikaan koolla Lopen Räyskälässä.

Kotimaan uutiset
Partiolaiset keittävät ruokaa kenttäkeittiössä
Jamboree Evolla vuonna 2008.YLE / Häme

Suuri partioleiri tukkii maanteitä Lammin Evon suunnalla tiistaina. Ruuhkat alkavat aamupäivällä, jolloin leiriläisiä alkaa saapua Evolle.

Lounais-Suomen Partiopiirin leiri on käynnissä seuraavan viikon ajan, ja autoilijoita pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuuta Lammin Rahtijärventiellä. Liikenneruuhkia on odotettavissa myös lauantaina, jolloin leirillä on vierailupäivä. Leirille tulee noin 4 000 partiolaista.

Myös Lopen Räyskälässä ovat partiolaiset liikekannalla, sillä siellä alkaa tiistaina Hämeen alueen partiolaisten perinteinen kesäleiri. Hapistan leirin vierailupäivät ovat torstaina ja perjantaina. Noin 300 hämäläispartiolaisen leiri päättyy sunnuntaina.

Lue seuraavaksi