Vaasan kaupunki toivoo Vaskiluodon radalle aikalisän

Vaasan rautatieasemalta Vaskiluotoon ei ole säännöllistä liikennettä, ja rataosuus on lakkautusuhan alla. Kaupunki kuitenkin toivoo, ettei radan kohtalosta päätettäisi vielä.

liikenne
Vaasan satama
Juha Kemppainen / YLE

Vaasan kaupunki toivoo Vaskiluodon junaradalle lisäaikaa. Vaasan satamaan kulkeva rata on yksi neljästätoista rataosuudesta, joka on lakkautusuhan alla.

Liikennevirasto on ilmoittanut halunsa luopua vähäliikenteisten rataosuuksien ylläpidosta. Vaasan teknisen toimen johtaja Markku Järvelä haluaisi aikalisän, koska parhaillaan työnalla on Merenkurkun kuljetuskäytävän rakentaminen, ja sen myötä junaliikennekin voi lisääntyä. Järvelä myöntää, ettei lähes käyttämätöntä rataa kannata ylläpitää, mutta hän katsoisi, tuleeko radalle uutta käyttöä.

– Vaihtoehtoina on, että junarata lakkautetaan heti 2015-16 tai sitten tulee 5-10 vuoden seurantajakso, jonka jälkeen radan tarvetta arvioidaan uudelleen, Järvelä sanoo.

Nyt Vaskiluodon radalla ei ole säännöllistä liikennettä.

Liikenneviraston edustus tulee ensi viikolla Vaasaan keskustelemaan radan kohtalosta. Selvitys rataosuuksien jatkosta luovutetaan ministeriölle elokuun loppuun mennessä.