Kyläyhdistys pyörittää matkailubisnestä talkoovoimin

Kiteen Riihijärven kyläläiset pyörittävät karavaanareille ja muille matkaajille tarkoitettua lomakylää, jonka sydämenä toimii vanha koulu. Venäjän rajan tuntumassa olevan kylän väki ei laske talkootunteja.

Kotimaa
Putkuri ja Väistö Riihijärven Matkaparkin kyltin luona.
Heikki Haapalainen / Yle

Riihijärven koulu lakkautettiin parikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen kylätalona palvellut rakennus ja pihapiiri ovat nyt muuttuneet matkaparkiksi.

- Olimme sellaisessa tilanteessa, että vaihtoehtona oli lopettaa toiminta näiden tilojen puolella kokonaan, tai sitten keksiä jotain radikaalisti uutta. Vähän sellaista, ehkä arveluttavaakin aluksi, tuntuu siltä, luonnehtii Riihijärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Putkuri.

Matkaparkki on ollut avoinna pari kuukautta. Tuona aikana arveluttavuus on kaikonnut, vaikka arkena paikka ammottaakin tyhjyyttään.

- Olemme hyvin uusi toimija, nimeä ei ole vielä riittävästi. Me vasta niinsanotusti kehitellään imagoa, me ollaan tähän asti oltu hyvin viikonloppumatkailijoiden suosiossa, Putkuri luonnehtii.

Putkuri kertoo, että kävijät ovat olleet lähinnä Etelä-Karjalasta, kuten Imatralta ja Lappeenrannasta. Sekin on jo huomattu, että noin 100 asukkaan kylässä yhdessä tekeminen on lisääntynyt. Talkoolainen Väinö Väistö kertoo, että kylässä on pitkä perinne talkootyöstä ja talkookutsu saa edelleen väen liikkeelle.

Me vasta niinsanotusti kehitellään imagoa.

Hannu Putkuri

- Sillä tänne tullaan, että saadaan toisia tavata ja tehdään kaikkea yhdessä. Paljon olen täällä ollut muiden mukana, ollaan tehty kaikkea yhdessä, rakennettu ja jopa saunottu, Väistö naurahtaa.

Löylyt voikin ottaa talkoilla tehdyssä saunamökissä, pihapiiriin on tehty tolppapaikat karavaanareille ja vanha koulu on valjastettu asumiseen, tilaisuuksiin ja kokkailuun. Paikalliset toivovat, että ensi kesänä pitäisi kiirettä, kun matkailijoille esitellään kylän ihmeitä.

- Jos lähetään tuohon kylälle, niin meillähän on lintutorneja tuolla järvien rannoilla. Sitten ois tuolla Riihivalkean luona hyvinkin nätti piparkakkutalo, niin sanottu. Ja sitten meillä on oma tanssilava tuossa vähän matkan päässä, Väistö kertoo esimerkkejä paikallisista nähtävyyksistä.