Suurin osa Pohjois-Pohjanmaan kansanedustajista halajaa jatkoa eduskunnassa

Yle Oulun kyselyssä kymmenen neljästätoista maakunnan kansanedustajasta aikoo asettua ehdolle ensi eduskuntavaaleissa. Vain kaksi konkaria panttaa vielä päätöstään.

politiikka
Kansanedustaja Martti Korhonen (vas.)
Martti Korhonen.Yle

Suurin osa pohjoispohjalaisista kansanedustajista aikoo asettua ehdolle myös ensi eduskuntavaaleissa. Yle Oulun kyselyssä kymmenen neljästätoista maakunnan edustajasta haluaisi jatkaa eduskunnassa.

Pitkän linjan kansanedustajat, vasemmiston Martti Korhonen ja kokoomuksen Esko Kurvinen panttaavat vielä tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Korhonen kertoo ratkaisustaan elokuussa. Kurvinen paljastaa niin ikään suunnitelmansa syksymmällä.

Lähes kaikki keskustan konkarit mukana

Sen sijaan keskustan vanhat konkarit Tapani Tölli ja Antti Rantakangas aikovat asettua ehdolle myös ensi huhtikuun vaaleissa. Myös keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ehdolla ja Mirja Vehkaperä haluaisi niin ikään jatkaa.

Keskustan Inkeri Kerola on puolestaan ilmoittanut, ettei hae jatkokautta.

Ehdokaslistoja pikku hiljaa julki

Neljästätoista edustajasta kahdeksan istuu eduskunnassa ensimmäistä kauttaan. Heistä ainoastaan vihreiden Satu Haapanen jättäytyy pois vaalikamppailusta.

Perussuomalaisista jatkoa havittelevat Pirkko Mattila, Olli Immonen ja Ville Vähämäki.

SDP:n Tytti Tuppurainen on myös ensi vaaleissa ehdokkaana. Myös vasemmiston Risto Kalliorinne ja Katja Hänninen asettuvat ehdollle.

Puolueet muokkaavat parhaillaan ehdokaslistojaan. Esimerkiksi Oulun vaalipiirin vihreät julkaisi ensimmäiset kansanedustajaehdokkaansa tiistaina.