Ulkoilmamaalaus loikkasi nettiin

Virtual plein air eli virtuaalinen ulkoilmamaalaus on viime aikoina niittänyt suosiota digitaiteilijoiden keskuudessa. Taidevirtauksessa hyödynnetään netin katu- ja maisemanäkymiä. Virtuaalisella ulkoilmamaalauksella on vahvat siteet maalaustaiteen historiaan.

kulttuuri
Digitaiteilija Veikka Somerma.
Digitaiteilija Veikka Somerma.Yle

Ulkoilmamaalaus eli plein air on ollut taiteilijoiden keskuudessa suosittua 1800-luvulta lähtien: koko teos tehdään alusta loppuun asti valmiiksi luonnonvalossa, ja taiteilija saa nauttia paitsi raittiista ilmasta myös vapauden tunteesta ateljeen ulkopuolella. Esimerkiksi Suomessa plein air-prosessin ongelmana tosin on usein epävakaa sää.

Plein air-suuntauksen digitaalinen jatkumo, virtual plein air pyrkiikin ohittamaan yllättävät tuulenpuuskat, vesikuurot, kiukkuiset hyttyset ja aggressiviset paarmat. Ensin kuva haetaan vaikkapa Google Street Viewistä ja sitten teos maalataan digitaalisilla välineillä.

- Tuo Googlen käyttämä kamera ei ole täydellinen: värit ja kaikki muut asiat jotka kuvaan päätyvät eivät välttämättä ole tarkimmat tai parhaimmat mahdolliset, joten lopputuloksesta on ehkä hieman helpompi tehdä omanlaista, digitaiteilija Veikka Somerma kertoo.

- Jos kyseessä olisi ammattivalokuvaajan ottama täydellinen valokuva, olisi aika helppo luisua pelkkään kopion tekemiseen.

Luonnonpuistoja ja kalliorantoja

Somerman ensimmäinen virtuaalinen ulkoilmamaalaus perustui kuvaan, joka oli otettu Norjan ja Suomen rajalta. Sittemmin hän on maalannut aiheita Aasiaa ja Amerikkoja myöten.

- Olen huomannut, että minulla on taipumus mennä aika luonnollisiin paikkoihin. Itse pidän rosoisista kallioista ja vastaavista kohteista. Usein etsin luonnonpuistoja, niistä löytyy kuvia, joita on hyvä maalata.

Esimerkiksi Oregonin Cannon Beachilta löytyneestä kuvasta Somerma löysi monta syytä maalauksen tekemiseen.

- Jostain syystä nautin kovasti alkuperäisen kuvan tunnelmasta, sen väreistä ja siitä kuinka kalliot heijastuvat vedestä. Kuvassa on myös vesipärskeitä, joita oli mielenkiintoista maalata.

Veikka Somerman digimaalaus
Veikka Somerman digimaalausVeikka Somerma

Tutkimuksellisia elementtejä

Facebookin Virtual Plein Air-ryhmässä on tällä hetkellä yli 11 000 jäsentä ympäri maailmaa. Monelle kuvasta ja maalaamisesta kiinnostuneelle tai sitä ammatikseen tekevälle virtuaalinen ulkoilmamaalaus on oiva tapa oppia uutta.

- Luulisin että suurimmat vaikutteet omiin töihini tulevat muilta virtual plein air-tekijöiltä. Koen myös, että työni ovat jonkinlaisia harjoituksia. Pyrin valitsemaan sellaisia kuvia, joista löytyy elementtejä, joita haluan tutkia ja ymmärtää paremmin: kuinka tuo ja tuo asia oikein maalataan. Toisinaan muutan alkuperäisen valokuvan yksityiskohtia paljonkin, toisinaan kopioin niitä orjallisesti, Somerma toteaa.

Digiä luonnon keskellä

Myös digitaalisia työvälineitä voi viedä ulos ja maalata sitten luonnon tai kaupunkimaiseman keskellä, ulkoilmamaalauksen perinteisen hengen mukaan.

- Siinä on sitten omat huolensa, kuten kaikki älypuhelimia käyttävät tietävät. Auringon tekemät heijastukset näytössä, ne ovat todella häiritseviä tässä hommassa. Jotkut yrittävät ohittaa ongelman ottamalla mukaan esimerkiksi suuria auringonvarjoja, joiden asettelemisessa on sitten oma haasteensa.