Puiset sähkötolpat vaihtuvat metallisiin

Vaasassa on ollut käynnissä massiiviset rakennustyöt, kun vanhoja puisia sähkötolppia on vaihdettu uusiin keskustasta kohti Purolaa. Varsinkin Yhdystien kohdalla uudet tolpat ovat melkoisia maamerkkejä.

sähkö
Uusi sähkötolppa.
Minna Salomäenpää / Yle

Suurjännitelinjojen uusiminen Vaasassa on edennyt Wärtsilän ja Purolan välille. Syksyn aikana tehdään vielä Purolan ja Kiilapalstan väli. Viimeinen osuus Tuovilan kytkinasemalle tehdään ensi keväänä.

Uusia sähkötolppia.
Minna Salomäenpää / Yle

Vaasan läpi kulkevan 110 kilovoltin linja uusitaan täysin; vanhat puiset tolpat vaihdetaan metallisiin, tolpille valetaan uudet perustukset ja itse johtolinja uusitaan. Hankkeen kustannusarvio on kolmisen miljoonaa euroa.

Johtojen uusiminen keskeytetään marraskuun loppuun mennessä talveksi, sillä joulukuun alusta helmikuun loppuun Vaskiluodon kolmosvoimalan on oltava nopeassa, vuorokauden syöttövalmiudessa sähkön kantaverkon reserviksi, kertoo EPV Alueverkon toimitusjohtaja Jukka Rajala.