Kuopion ruuhkat saattavat jatkua tänään Joensuuntiellä

Asfaltointityöt siirtyvät moottoritieltä itään. Eilisen kaltaisia puuroutumisia ei kuitenkaan tänään pitäisi tulla.

bitumi (rakennusaineet, tienpäällysteet)

Kuopion moottoritien eiliset ruuhkat saattavat jatkua tänään Joensuuntiellä. Ruuhkaa aiheutti moottoritien asfaltointi, ja tänään sama työ jatkuu Kuopiosta Joensuuhun menevällä tiellä. Urakoitsija TYL Kalsiumin vastaavan työnjohtajan Seppo Alaluusuan mukaan eilisen kaltaisia ruuhkia tänään ei pitäisi kuitenkaan tulla.

Asfaltointitöitä ei ole saatu tehtyä tällä kertaa yöaikaan, sillä Siilinjärven kunta ei ehtinyt myöntää asfalttiasemalle yötyölupaa. Lupa myönnettiin kahdeksi viikoksi, mutta se ei töihin riittänyt. Lisäksi helteen takia asfalttimassan jäähtyminen kesti huomattavasti normaalia pidempään.

Liikenne puuroutui eilisen iltapäivän ja illan aikana pahoin. Alaluusuan mukaan liikennevirta ei missään vaiheessa täysin pysähtynyt, mutta nopeudet laskivat 20–30 kilometriin tunnissa. Paikoin jono oli jopa kuuden kilometrin mittainen.