1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Afganistanissa surmattu kymmeniä avustustyöntekijöitä

Afganistanissa surmattujen suomalaisten työnantajaa, avustusjärjestö IAM:ää vastaan tehtiin Heratissa vuonna 2010 väkivaltainen isku, jossa kuoli kymmenen järjestön työntekijää.

Afganistanissa on surmattu kymmeniä avustustyöntekijöitä sen jälkeen, kun Yhdysvaltain johtamat kansainväliset joukot hyökkäsivät vuonna 2001 Afganistaniin syrjäyttääkseen ääri-islamilaisen Taliban-hallinnon. Monet heistä ovat olleet kristittyjen avustusjärjestöjen työntekijöitä.

Viime kuussa kristillisen avustusjärjestön intialainen työntekijä siepattiin Heratin maakunnassa, jossa myös torstaina surmatut suomalaiset avustustyöntekijät olivat.

Huhtikuussa poliisi ampui avustusjärjestö Curen sairaalassa kolme yhdysvaltalaista, joista yksi oli lääkäri. Samassa kuussa poliisikomentaja surmasi uutistoimisto AP:n valokuvaajan ja haavoitti pahoin toimittajaa itäisessä Khostin maakunnassa, jossa nämä olivat seuraamassa vaalivalmisteluja.

The Aid Worker Security Database (siirryt toiseen palveluun) -nettisivuston mukaan avustustyöntekijöitä vastaan on tehty satoja hyökkäyksiä viime vuosikymmenen aikana. Viime vuonna avustustyöntekijöihin kohdistuneita välikohtauksia oli 81, mikä on eniten sitten vuoden 2003, sivusto kertoo.

YK:n mukaan Afganistanin konfliktin siviiliuhrien määrä kasvoi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 24 prosenttia.

IAM:ää vastaan verinen isku vuonna 2010

Afganistanissa surmattujen kahden suomalaisen työnantaja International Assistance Mission joutui neljä vuotta sitten Heratissa väkivaltaisen iskun kohteeksi.

Iskussa kuoli kymmenen IAM:n työntekijää. Surmatuista kahdeksan oli ulkomaalaisia lääkäreitä, kuusi Yhdysvalloista, yksi Saksasta ja yksi Britanniasta. Lisäksi kuoli afganistanilaista tulkkia.

Surmaajaksi ilmoittautui Taliban, joka syytti avustustyöntekijöitä kristityiksi lähetystyöntekijöiksi.

IAM kiistää väitteen. Järjestö on toiminut Afganistanissa vuodesta 1966 lähtien.