Uusi rallikommentaattori lupaa paljastaa sisäpiirin saloja

Jyväskylän MM-rallin valmistelut ovat täydessä vauhdissa. Myös Ylen Ralliradion asiantuntija Riku Tahko odottaa innolla ensi viikolla alkavaa urakkaansa. Kommentaattorin rooli on miehelle aivan uudenlainen moottoriurheiluelämys.

urheilu
Seitsemän kertaa Jyväskylän MM-ralliin startannut Riku Tahko tulee Ralliradion uudeksi asiantuntijaksi.
Arvo Vuorela kysyi Riku Tahkolta muun muassa millainen ralligeeni Tahkon suvussa jyllää.

Porvoolainen, 29-vuotias Riku Tahko on startannut Jyväskylän MM-ralliin seitsemän kertaa. Tämän vuotiseen kisaan Tahko ei saanut autoa alleen, mutta hänet istutetaan asiantuntijaksi ja kommentaattoriksi Ylen Ralliradion studioon.

Viime vuosina Ralliradion asiantuntijana toiminut Kristian "Krisse" Sohlberg on tänä vuonna vuorostaan MM-reitillä ajamassa.

Tämä on toiseksi mielenkiintoisin pesti, jonka Jyväskylän ralliin voi saada.

Riku Tahko

Vaikka Tahkolla ei ole kokemusta Ralliradion tekemisestä, niin hän toteaa, että rallissa ajamisen jälkeen parasta on juuri Ralliradiotyö.

- Budjetti MM-ralliin on todella raju ja sitä ei pystytty tälle vuodelle ikävä kyllä rakentamaan, mutta kyllä tämä on toiseksi mielenkiintoisin pesti, jonka Jyväskylän ralliin voi saada. Olen pitkäaikainen Ralliradion fani ja tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä, miten lähetys toteutetaan, kuvailee Tahko.

Kuuntelijoille sisäpiirin näkemyksiä ja kokemuksia

Seitsemän kertaa Jyväskylän sorasirkukseen startannut kuski on käynyt läpi kilpailun koukerot monesti ja saanut tuta rallin värikkäät vaiheet. Tahko tulee hyödyntämään kokemuksiaan kommentaattorin roolissa.

- Kyllä varmasti tulee tietoa sellaisista jutuista, mitä suuri yleisö ei yleensä näe. Olen myös teknisesti orientoitunut ja tykkään auton säätämisestä. Haluan tuoda ehkä myös teknisempää näkökulmaa kommentointiin. Kertoa, mitä esimerkiksi vaatii, että auto kulkee tietyllä reitillä tietyllä tavalla.

Mennään kaasu pohjassa niin pitkään kuin se on mahdollista.

Riku Tahko

Tahko kertoo, että ralli-innostus on hänellä eräänlaista verenperintöä ja rallissa yksi asia on ylitse muiden. Vauhtia on oltava.

- Lyödään kaasu pohjaan lähdössä ja erikoiskokeen maalissa nostetaan pois. Pätkä mennään niin lujaa kuin ikinä päästään, ajetaan kilpaa ja mennään kaasu pohjassa niin pitkään kuin se on mahdollista.

Ylen Ralliradion asiantuntija Riku Tahko on mukana paitsi Ralliradion varsinaisissa lähetyksissä myös Yle Puheessa ja Radio Keski-Suomessa kuultavassa Ralli-illassa tiistaina 29. heinäkuuta kello 18.00-20.00. Lähetyksessä ralliammattilaiset vastaavat yleisön kysymyksiin.

Tahkon lisäksi Ralli-illassa ovat mukana kartanlukija Miikka Anttila, AKK Sports Oy:n Rallilupaus -kisan voittaja Teemu Suninen kartturinsa Juha-Pekka Jauhiaisen kanssa, AKK Motorsport ry:n ja AKK Sports Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juhani Pakari.