Naaraspaarmat taistelevat veriaterioista

Paarmat voivat tuntua nyt erityisen ärhäkkäiltä, koska runsaslukuisina ne taistelevat elintilastaan. Viiltävällä suulla puraisevalle naaraspaarmalle riittää kertapuraisu päivässä. Koiraat nauttivat enemmän kukkien medestä ja kastepisaroista.

luonto
Paarma
Jari Flinck / Yle

Helteiden alussa kuoriutui paljon paarmoja. Nopea lämpiäminen kylmän kesäkuun jälkeen kiihdytti paarmojen kuoriutumista, joten niitä syntyi paljon tavallista lyhyemmässä ajassa. Kainuun Ely-keskuksen suunnittelija Reima Leinosen mukaan paarmat voivat tuntua aggressiivisilta, koska suuri määrä taistelee samasta elintilasta.

– Paarmoja on nyt paljon yhtäaikaa lennossa, mikä aiheuttaa kilpailua. Voi tuntua, että ne ovat vähän ärhäkkäämpiä, koska niiden kaikkien pitää saada veriaterioita mahdollisemman nopeasti. Mitään kiukkusempia paarmoja ei ole olemassa. Paarmojen kokonaissaldo on suurin piirtein sama kuin edellisinä vuosina, täsmentää Leinonen.

Paarmalle riittää kertapuraisu päivässä

Suomessa on noin 40 paarmalajia. Yleisimmin ihmisten riesana ovat esimerkiksi sokkopaarma, suppupaarma ja lehmipaarma. Paarman puraisu sattuu, koska sillä on viiltävät suuosat.

Se viiltää kaksi vinoa viiltoa peräkkäin. Ihan niin kuin alikersantin natsat tulee ihoon, jos sitä katsoo mikroskoopilla.

Reima Leinonen

– Se viiltää kaksi vinoa viiltoa peräkkäin. Ihan niin kuin alikersantin natsat tulee ihoon, jos sitä katsoo mikroskoopilla. Iholle tulee vähän niin kuin v-kuvio kaksi kertaa peräkkäin ja sitten se imeskelee siitä.

Ihmisten veren lisäksi paarmoille kelpaa mikä tahansa lämminverisen eläimen, esimerkiksi hevosen, poron tai peuran, veri. Helteestä nauttiva ötökkä elää noin pari viikkoa lajista riippuen. Veriateria nautitaan jälkeläisten vuoksi.

– Veri parantaa jälkeläisten määrää ja laatua. Kerta veriateria riittää päivässä, jos se saa sen kunnolla, niin kyllä se sitten keskittyy munintaan. Mutta totta kai, jos tarjolla on, niin tankiinhan otetaan niin paljon, että tankki on täynnä.

Naaraiden ja koiraiden ruokavalio on hyvin erilainen.

– Naaraathan haluaa sen veriaterian ja pörräävät sitten ihmisten ympärillä. Koiraat tykkäävät mieluummin kukkien medestä ja kastepisaroista.