Neljä vuotta vankeutta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä orimattilalaismiehelle

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1987 syntyneen miehen neljän vuoden ehdottomaan vankeuteen ja yli 40 000 euron korvauksiin useista seksuaalirikoksista.

Orimattilalainen mies on saanut neljän vuoden tuomion raiskauksesta, kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kymmenestä lapsen hyväksikäytöstä.

Lisäksi miehellä oli hallussaan lasten sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia kuvia ja hän houkutteli lapsia netissä tapaamisiin.

Mies otti ensin yhteyttä uhreihinsa netin yhteisöpalvelussa, ja tapasi heitä myöhemmin. Nuorin rikoksen kohteeksi joutunut oli 12-vuotias.

Asianomistaja puolestaan on ollut tapahtumahetkellä 16-vuotias.  

Seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa rikoksissa oikeus katsoi nettiviestinnän olleen lapsia loukkaavaa ja vahingollista heidän kehitykselleen.

Mies määrättiin maksamaan uhreille korvauksia yhteensä yli 40 000 euroa.

Asian selvittäminen alkoi yhden asianomistajan tekemästä rikosilmoituksesta, mikä johti vastaajan asuntoon tehtyyn kotietsintään ja takavarikkoon.

Miehellä oli tietokoneessaan kuva- ja videotiedostoja, joiden epäiltiin olevan sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia. Miehellä oli satoja kansioita, joihin oli kirjattu osoitteita sekä pituutta, ikää, perhesuhteita tai muita henkilöön liittyviä arkaluonteisia yksityistietoja.  

Päijät-Hämeen käräoikeus antoi tuomiosta julkisen selosteen.