Poikkeuksellinen kesä on pannut kalojen elämän sekaisin

Oikukas sää on pienentänyt monen kalastajan saaliita. Esimeikiksi kuhaa ei välttämättä ole löytynyt takavuosien varmoista paikoista.

luonto
Kuha rantakivellä.
Arja Lento / Yle

Oulujärven Martinlahdessa vetouisteleva jääliläinen Kari Raatesalmi sanoo kuhien viihtyneen alkukesän aikana pari metriä normaalikesiä syvemmällä. Kuhmon Lentualla kymmeniä vuosia kalastaneen Keijo Kilposen mukaan kuhasaaliit ovat olleet tänä vuonna heikot.

Totuttua pienemmät kalasaaliit eivät ole yksinomaan Kainuun vitsaus. Samanlaisia viestejä on tullut eri puolilta maata.

– Kalat ovat olleet säiden takia sekaisin koko vuoden, sanoo Risto Kuoppala Sodankylästä.

Kuoppalan mielestä tänä kesänä mikään ei ole mennyt niin kuin pitäisi. Alkukesän kylmyys pilasi siikasaaliit. Juhannuksena piti olla siian pyynnin huippukausi, mutta mitään ei tullut, koska kylmyys pysäytti hyönteisten kehityksen. Kalat eivät tulleet totutuille ruokapaikoilleen, koska ne olivat tyhjät.

– Nyt keskikesällä kalastuksen sotkevat helteet. Ei tämmöisenä kesänä tule kalastuksesta mitään, Risto Kuoppala sanoo.

Oulujärvi
Kuva Oulujärveltä.Yle

Keijo Kilposen mielestä oikukkaiden säiden lisäksi saaliita heikentää Lentualla rajusti lisääntynyt kalastus.

– Lisääntynyt kalastus näkyy väistämättä pienentyvinä saaliina. Uusi kuhakanta on kasvamassa, mutta siihen menee vielä muutama vuosi.

Uusia kalastajia toi Kuhmoon muutama vuosi sitten järjestetty ammattikalastajakurssi. Kuhmon kalavedet houkuttelevat myös kalastajia muualta Kainuusta. Kilposen mukaan parhaillaan on vireillä muutamia lupahakemuksia.